Aleksi Termonen, 36, on Pitkän linja OP:lainen ja rahoitustiimin valmentaja. Hän on koulutukseltaan tradenomi ja tehnyt koko uransa pankkialalla.
- Opiskelin Mikkelissä ja tein jo harjoitteluni OP:ssa. Kokemus oli sen verran myönteinen, että hän armeijan jälkeen tänne töihin.
Aiemmin päivittäispalvelujen parissa työskennellyt Aleksi haki valmentajan tehtäviin vuonna 2023, kun valmentajan tehtävät alkoivat OP:ssa.
- Tehtävä oli uusi, joten sitä sai muokata mieleisekseen. Toisaalta olin jo aiemmin ollut mukana perehdyttämisessä ja muutenkin se, jolta usein kysytään asioita. Rooli tuntui siis heti luontevalta, sanoo Aleksi.
- Muistan myös omilta alkuajoiltani, miten tärkeää oli, että on joku tukihenkilö, jolta voi kysyä. On mukavaa saada olla nyt itse se.
Käytännössä valmentajan työ on tukemista ja työn arjessa mukanaoloa. Varsinaista asiakastyötä Aleksin kalenteriin mahtuu tällä hetkellä vähän, sillä rahoituspuolella tapahtuneet muutokset ovat tuottaneet paljon työtä ja opeteltavaa tiimille.
- Kevät on ollut hieman haastava meille kaikille. Rahoituksessa menossa on suuri laatuloikka, joka on tarkoittanut paljon uusia työkaluja ja sääntöjä. Se on myös lisännyt työmäärää per rahoituspäätös, Aleksi kertoo.
Uutta opeteltavaa työn sisällössä on siis riittänyt niin itselle kuin tiimille. Samalla tuen ja perehdyttämisen tarve on kasvanut.
- Kyllähän tällaiset suuret muutokset syövät henkisiä resursseja ja aikaa. Juuri ajankäytönhallinta ja siinä sparraaminen onkin muodostunut keskeiseksi teemaksi tänä vuonna, Aleksi kertoo.
Käytännössä ajankäyttöä voi hallita kirkastamalla prosesseja, priorisoimalla tehtäviä ja toisaalta keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan.
- Kun työtä on paljon, tulee kiusaus tehdä monta asiaa samaan aikaan, mutta tehokuuden kannalta on parempi antaa itselleen lupa keskittyä rauhassa siihen, mitä on tekemässä, hän kuvailee.
Yhdessä tekemisen tunne on kuitenkin OP:ssa keskeinen osa hyvää työntekijäkokemusta. Sen merkitys on suuri, kun työ vie epämukavuusalueelle.
- On tärkeää kokea, että kaikki ovat samalla puolella ja tukea sekä ymmärrystä tulee yli tiimirajojen. Myös oman tiimin yhteishenki on todella tärkeä. Meillä on onneksi älyttömän hyvä porukka, Aleksi kiittelee.
Ei ihme, että hän viisivuotissuunnitelmassaan hän näkee itsensä edelleen OP:n palveluksessa.
- Täällä on mahdollisuus kasvaa edelleen. Pidän nykyisestä työstäni valtavasti, mutta tulevaisuudessa myös muunlaiset kehitystyöt kiinnostavat. voisin olla vaikka product owner, Aleksi suunnittelee.