- Eihän se alku mikään puistokävely ollut, naurahtaa yritysten maksuliikenteen parissa asiakkuusasiantuntijana työskentelevä Henna Taavitsainen, 38.
- Olin tottunut olemaan työssäni tosi hyvä ja sitten yhtäkkiä aloitinkin ihan nollasta. Aluksi en puhunut edes samaa kieltä, hän jatkaa pankkiuransa alun muistelua.
- Mutta alkoihan se sitten sujua, kun sain niin paljon tukea ja apua ympäriltäni.
Henna Taavitsainen on ollut OP Suur-Savossa töissä keväästä 2023 alkaen. Hän löysi pankkiin työvoimapoliittisen koulutuksen kautta – lukiopohjalta ja ilman minkäänlaista kokemusta pankkialasta. Ennakkoluuloja oli sitäkin enemmän. Rohkeiden päätösten ja onnellisten sattumusten kautta hän on kuitenkin nykyisin innokas pankkilainen, jolla on vakituinen työ Etelä-Savossa ja ihana koti Puulan rannalla.
- Enää en muuttaisi täältä mistään hinnasta, Henna toteaa.
Miten valmis elämä Tampereella sitten vaihtui elämään Etelä-Savossa?
- Me olemme mieheni kanssa molemmat kotoisin näiltä seuduilta, mutta miehen työ oli vienyt meidät Tampereelle. Kerran kesälomalla kotiseuduilla aloimme miettiä, millaista arki olisi täällä, Henna kertaa.
Ajatus jäi elämään ja lopulta vuonna 2022 syntyi päätös tarttua villiin korttiin: muuttaa koko perheen elämä Kangasniemelle. Tampereella jäivät niin molempien vakituiset työpaikat kuin lasten koulut ja päiväkodit.
- En tiennyt yhtään, mitä rupeaisin täällä tekemään, Tampereella myymäläpäällikkönä kosmetiikan parissa työskennellyt Henna sanoo.
Rekrytoivaa koulutusta järjestävän Sarasen kautta järjestyi kuitenkin pian harjoittelupaikka pankissa. Vaikka se oli hyppy tuntemattomaan, se vei mennessään. - Olin kuvitellut pankkialan ja sen ihmiset ihan erilaiseksi. Oli suuri yllätys, miten vähän todellisuudessa alasta tiesin ja miten paljon tästä nautin, Henna kertoo.
Ensinnäkin työn sisältö yllätti iloisesti: Taavitsainen oli ajatellut, että nopeasti kyllästyvänä, haasteita rakastavana ja vahvasti ulospäin suuntautuneena ihmisenä hän ei sovellu pankkityöhön, johon liittyy vahvaa perehtymistä, tiukkaa sääntelyä ja valvontaa. Asiakaspalvelutyössä Taavitsainen on kuitenkin päässyt toteuttamaan itseään. Myös työkulttuuri ja ihmiset osoittautuivat ennakko-oletusten vastaisiksi.
- En ole tavannut vastaavanlaista työyhteisöä aiemmin. Niin paljon kun hyvistä työyhteisöistä puhutaan, täällä se oikeasti tarkoittaa jotain: Täällä aidosti arvostetaan, kannustetaan ja tuetaan. Kaiken lisäksi meillä on ihan sairaan hauskaa yhdessä, Henna nauraa.
Myös työn joustavuus on yllättänyt myönteisesti.
- Olin varautunut siihen, että täällä asuessa työ tarkoittaa väistämättä reissutyötä. Mutta siinäkin olin väärässä, osittain etänä ja osittain konttorilla työskentelevä Henna sanoo. Kotoa Kangasniemeltä on Mikkelin ja Pieksämäen konttoreille yhtä pitkä, noin 50 kilometrin matka.
Tarttuminen villiin korttiin osoittautui siis kaiken puolin oikeaksi ratkaisuksi.
- Onneksi lähdettiin, Henna hymyilee.