OP Lounais-Suomi on myöntänyt yhteensä 70 000 euroa lahjoituksia toimialueensa eri kohteisiin vuonna 2024. Lahjoitukset on suunnattu erityisesti paikallisten yhteisöjen ja järjestöjen tukemiseen, jotka edistävät alueen hyvinvointia ja kehitystä.
Lahjoituksien kautta OP Lounais-Suomi haluaa olla tukemassa ja mahdollistamassa monipuolista toimintaa paikallisesti. Lahjoituksissa huomioitiin omistaja-asiakkaiden toiveet vastuullisuustekojen kohdentamiseen sekä pankin toimialue tasapuolisesti.
Pankin toimitusjohtaja Markku Pelkonen kommentoi lahjoituksia seuraavasti: "Meille OP Lounais-Suomessa on tärkeää tukea paikallisia yhteisöjä ja edistää alueen hyvinvointia. Olemme ylpeitä voidessamme myöntää nämä lahjoitukset ja uskomme, että ne tuovat iloa monille ihmisille ympäri toimialuettamme."
Yli 40 000 euroa loppuvuonna koululaisten luokkaretkirahastoon sekä vähävaraisten joulukeräykseen
OP Lounais-Suomen hallitus on päättänyt myöntää osana lahjoituksia yhteensä 23 000 euroa Loimaan, Paimion ja Sauvon kuntien koulujen luokkaretkirahastoihin. Näiden varojen avulla koululaiset voivat toteuttaa opintomatkoja ja rikastuttaa oppimiskokemuksiaan.
Lisäksi OP Lounais-Suomi on päättänyt lahjoittaa 17 400 euroa vähävaraisten joulukeräykseen. Lahjoitus suoritetaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sosiaalipalveluiden kautta, joka jakaa lahjoituksen K-ryhmän lahjakortteina toimialueemme vähävaraisille perheille. Näin perheet voivat tehdä tarpeellisia jouluhankintoja ja nauttia juhlakaudesta.
OP Lounais-Suomi jatkaa sitoutumistaan paikallisen yhteisön tukemiseen ja kehittämiseen myös tulevaisuudessa.