OP Ylä-Pirkanmaan omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan pankin vastuullisuusteemoihin Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla. Viime syksynä kyselyyn osallistui 288 OP Ylä-Pirkanmaan omistaja-asiakasta.
- Pankki tukee vuosittain merkittävillä summilla ja teoilla Ylä-Pirkanmaan hyvän elämän edellytyksiä. Haluamme tietää, mikä on omistaja-asiakkaillemme tärkeää ja millaisiin vastuullisuusteemoihin meidän tulisi erityisesti panostaa. Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla omistaja-asiakkailla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä, Leena Selkee OP Ylä-Pirkanmaasta sanoo.
Pankki tukee paikallisten ihmisten ja ympäristön hyvinvointia laajalti omistaja-asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. Tänä vuonna OP Ylä-Pirkanmaan jakoi mm. 25.000 euroa Hyvä teko palkitaan -lahjoituksia ja tarjosi kesätyöpaikan 25 nuorelle Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan myötä.
- Nojaamme yhteistyökumppaneiden valinnassa vastuullisuusohjelmaamme ja Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksiin, Leena Selkee toteaa.
Kaikkien aikojen tekoja -kysely on käynnissä 9.9.-6.10.2024.
Lisätiedot
Leena Selkee, toimitusjohtaja, puh. 0500 335 323.