OP Vakka-Auranmaa myöntää yhteensä 30 000 eurolla lahjoituksia paikallisille yhdistyksille haettavaksi. Lahjoitusta voi hakea pankin toimialueella toimiva yleishyödyllinen rekisteröity yhdistys tai säätiö. Lahjoitukset myönnetään kohteille, jotka sopivat pankkimme arvoihin: ihmisläheisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdessä menestymiseen. Lahjoitukset ovat osa pankin vastuullisuutta ja yhteisöllistä toimintaa.
Huomioithan, että lahjoitusta ei voida myöntää yksilölle eikä pankin lähipiiriin kuuluville tahoille. Lähipiirillä tarkoitetaan OP Ryhmän henkilökuntaa, hallintoa ja heidän lähipiiriään. Osuuspankki tarkistaa mahdollisen lähipiiriläisen määräysvallan ennen lahjoituksen myöntämistä. Lahjoituksia myönnettäessä huomioidaan aiemmat yhdistyksen pankilta saamat lahjoitukset.
Lahjoitusten tavoitteena on tukea toiveikkaampaa tulevaisuutta ja hyvinvointia laajasti koko pankin toimialueella.
Hae lahjoitusta
Yhdistyksen edustaja, hae lahjoitustamme täyttämällä alla oleva hakulomake. Hakuaika on 31.8.2024 asti. Lahjoitushakemuksen liitteeksi pyydetään yhdistyksen edellisen vuoden toimintakertomus.