Kyselyn tuloksen ohjaamana OP Turun Seutu osoittaa tämän vuoden joululahjoituksensa, 25 000 euroa, Hope - yhdessä ja yhteisesti ry:lle. Lahjoituksella mahdollistetaan Turun seudun pienituloisten perheiden lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastamiseen, ja samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Lahjoituksen saaja, Hope Turku, myöntää harrastustukea pankin toimialueella (Turku, Kaarina, Lieto, Naantali, Parainen, Raisio, Rusko ja Vehmaa) asuville lapsiperheille.
- Haluamme käyttää OP Turun Seudun hyvää taloudellista menestystä vastuullisuusohjelmamme mukaisiin kohteisiin ja perustehtävämme mukaisesti edistää hyvinvointia toimialueellamme. Lahjoituksella Hope - yhdessä ja yhteisesti ry:lle tuemme konkreettisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia aikana, jolloin lapsiperheiden talous on voimakkaasti kohonneiden elinkustannusten myötä aiempaa tiukemmalla, kertoo toimitusjohtaja Petteri Rinne.
Pienituloisten perheiden avun tarpeen kasvu on herättänyt järjestöissä ja diakoniatyössä huolta. Kustannusten noustessa pienituloisten perheiden pärjääminen vaikeutuu, eikä lapsilla ja nuorilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia harrastamiseen. Myös vanhempien huoli lasten hyvinvoinnista on lisääntynyt.
- Harrastustukihakemusten määrä on kasvanut kuluvan vuoden aikana huomattavasti. Meidän tavoitteemme on, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori saisi onnistumisen ja ilon kokemuksia itselleen mieluisasta harrastuksesta, eikä perheen taloudellinen tilanne rajaisi lasten mahdollisuuksia liikaa. Tämän lahjoituksen avulla voimme edetä yhdessä kohti tasavertaisuuden tavoitetta. Konkreettisesti tämä näkyy iloisina harrastajina ja helpottuneina vanhempina, Hope – Yhdessä ja yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila toteaa.
Mieleinen harrastus tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä monin eri tavoin. Se voi vahvistaa itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja sekä lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lapsuus- ja nuoruusiän harrastuksilla voi olla myös kauaskantoisia myönteisiä vaikutuksia mielenterveydelle ja elämässä pärjäämiselle.
Rakennamme yhdessä kestävää huomista.