Vuoden 2024 Hyvä työ -lahjoitukset on myönnetty

Hyvä työ on OP Tampereen perinteikäs ja vuotuinen vastuullisuusteko, jonka kautta tuemme toimialueemme yhdistyksiä niiden arvokkaassa työssä. Tänä vuonna saimme seuroilta, järjestöiltä ja yhdistyksiltä 157 lahjoitushakemusta, ja tänä vuonna 40 000 euron arvoinen lahjoitus jaetaan 20 hakijan kesken.

Kohdevalinnat perustuvat OP Tampereen vastuullisuusohjelmaan ja arvoihin. Lahjoituksia myönnettiin eri puolille toimialuettamme ja niissä huomioitiin yhdistyksen toiminnan ja lahjoituksen käyttötarkoituksen vaikuttavuus. Kohteiden valintaan osallistui OP Tampereen hallinto ja omistaja-asiakkaistamme koostuva edustajisto. Koko omistaja-asiakaskuntaamme kuulimme Kaikkien aikojen tekoja -äänestyksen kautta, missä eniten painoarvoa annettiin lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiselle ja ikäihmisten digiopastamiselle.

Vuoden 2024 Hyvä työ -lahjoituksen saaneet ja lahjoituksen käyttökohteet

5 000 euroa seuraaville:

  • ATK Seniorit Mukanetti ry, ikäihmisten matalan kynnyksen digiopastukset ja koulutukset eri puolilla Tampereen seutua.
  • Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry, Sastamalan Karkussa järjestettävien peruskouluikäisille suunnattujen kesäleirien mahdollistaminen pirkanmaalaisille lapsille kohtuullisin osallistumismaksuin.


3 000 euroa seuraaville:

  • Lähi-idän naisten yhdistys ry, 16–29-vuotiaiden maahanmuuttajataustaisten työllistymistä ja ammatillista kasvua tukevan työpajatoiminnan jatkorahoittaminen Tampereella.
  • Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry, elämyksellisten ja valistavien koulutapahtumien järjestäminen ala- ja yläkouluissa Pirkanmaalla.
  • Suomen Kuurosokeat ry, pistenäytön hankkiminen Hervannassa toimivaan kuurosokeiden toimintakeskukseen ja näin hyötykokemuksen todentamisen mahdollistaminen Kelalle henkilökohtaisen laitteen anomista varten.


1 500 euroa seuraaville:

  • Finlayson Art Area ry, yhteisöllisen katumaalaustapahtuman järjestäminen osana vuoden 2025 Finlayson Art Areaa Tampereella
  • Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry, erityistarpeisille lapsille suunnattujen, monitaiteisten lastenkulttuuritapahtumien järjestäminen Lempäälän Ideaparkissa vuonna 2025
  • Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry, viiden lukutaitoaiheisen asiantuntijapuheenvuoron toteuttaminen Tampereella vanhempainiltoihin ja niiden yhteydessä jaettavan uutuuskirjapaketin rahoittaminen.
  • Luontoliiton Hämeen piiri ry, eri-ikäisten lasten, nuorten ja perheiden luontokerhotoiminnan, kuten vauva- ja taaperoperheiden luontotreffien, käytännön kulujen kattaminen.
  • Nokian invalidit ry, liikuntarajoitteisten ihmisten saunomisen tueksi nostolaude uuteen saunaan.
  • Pirkkalan Pirkat ry, vähävaraisten perheiden harrastamisen tukemiseen tarkoitettu rahasto ja erityisnuorten ja nuorten aikuisten salibandyjoukkueen turnaus- ja pelikulujen rahoittaminen.
  • Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry, uhanalaisten perinnebiotooppien suojelutyötä Tampereen seudulla tekevän Ketokeisari-hankkeen luonnonhoitoretkien talkooruokailu-, matka- ja suunnittelukulujen kattaminen.
  • Tampereen Lastenliitto ry, matalan kynnyksen, saavutettavan ja mielekkään harrastustoiminnan järjestäminen lapsille Tampereella esimerkiksi erilaisten pajojen, kerhojen ja leirien merkeissä.
  • Tähti nuorisoseura ry, yhteisöllisyyttä tukevan ja talkootyöllä järjestettävien Vesilahden Narvan markkinoiden talkootarvikkeiden, -välineiden ja -ruokailun rahoittaminen.
  • Viialan Kulttuuriklubi ry, Akaan Viialassa suositun 10–18-vuotiaille nuorille tarkoitetun iltakahvilan ja kohtaamispaikan vuokrakulun, harrastevälineiden ja iltapalatarvikkeiden rahoitus vuodelle 2025.
  • Yhdessä Selviytymisen Tuki Ysti Ry, yhteisöllisen joulunviettotapahtuman järjestäminen yksinäisyyttä kokeville tai muutoin syrjäytymisvaarassa oleville kohtaamispaikka Täkyssä, Hervannassa.
  • Ylöjärven 4H ry, Ylöjärvellä 6–12-vuotiaille suunnatun kerhotoiminnan ja sen vaatimien materiaali- ja raaka-ainetarpeiden sekä kerhonohjaajien kustannusten rahoittaminen.


1 000 euroa seuraaville:

  • Kissojen katastrofiyhdistys, paikallisen eläinsuojelutyön arjen tukeminen.
  • Maukula ry, paikallisen eläinsuojelutyön arjen tukeminen.
  • Pesu ry, paikallisen eläinsuojelutyön arjen tukeminen.

OP Tampere kiittää kaikkia hakemuksensa lähettäneitä yhdistyksiä, seuroja ja järjestöjä! Oli ilo saada tutustua toimintaanne – suuri kiitos tekemästänne arvokkaasta työstä.