toimitusjohtajat Janne Pohjolainen ja Jukka Ruusumaa

OP Satapirkan alkuvuoden 2024 tulos

Talouden näkymissä on havaittavissa lieviä piristymisen merkkejä. Uusien asuntoluottohakemusten määrä on kasvanut merkittävästi ja säästäminen erityisesti rahastoihin on kasvusuunnassa. Pankin hyvän taloudellisen menestyksen myötä myös omistaja-asiakkaamme hyötyvät, saaden tänä vuonna entistä enemmän etuja.

Luottojen nostot edelleen alhaisella tasolla, kysyntä viriämässä

Vuoden 2024 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Satapirkan Osuuspankissa nostettiin luottoja 1,4% vähemmän, kuin vertailukaudella vuonna 2023. Muutos vuosien välillä ei ole suuri verraten siihen, että vielä vuonna 2022 samalla aikajaksolla luottoja nostettiin 30% enemmän, toteaa pankin toimitusjohtaja Janne Pohjolainen. Viimeisen reilun vuoden ajan luottojen kysyntä on ollut rauhallisempaa, mutta nyt tilanne näyttäisi olevan piristymässä. Kesäkuussa 2024 asiakkaamme tekivät 40% enemmän asuntoluottohakemuksia, kuin vuoden 2023 kesäkuussa. Asiakkaamme ovat ryhtyneet taas entistä aktiivisemmin pohtimaan isoja hankintoja, jatkaa Pohjolainen.

OP Koti Satapirkan toimialueella asuntokaupassa ei ole nähty samanlaista notkahdusta, kuin isoissa kasvukeskuksissa, toteaa OP Koti Satapirkan toimitusjohtaja Jukka Ruusumaa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla kauppamäärämme pysyivät samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. Asuntojen hintakehitys maaseutupitäjissämme on ollut tasaista jo vuosien ajan. Vapaa-ajan asunnoissa suosiossa ovat aina ison veden äärellä olevat kohteet. Omaan vakituiseen käyttöön asuntoa hankittaessa kiinnostuksen kohteena ovat useimmiten kohtuullisen hintaiset käytetyt kohteet, joissa peruskorjaukset on tehty ajallaan ja muuttajalle jää vain sisustuksellista remontointia, jatkaa Ruusumaa.

Euriborkokojen ennustetaan laskevan syksyn aikana. Pohjolaisen mukaan tämä tukisi kotitalouksien ostovoimaa. Asuntolaina on suomalaisen suurin velka ja meillä lainat ovat eurooppalaisittain epätyypillisesti sidottu suurelta osin vaihtuvaan korkoon. Euroopan keskuspankin tehdessä päätöksiään korkotasosta, vaikuttaa se meillä erityisen nopeasti kuluttajien kukkaroon, toki myös korkotason laskiessa.

 

Korkealla olevat euriborkorot kohottavat tulosta

OP Satapirkan liikevoitto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla 16,6 miljoonaa euroa, mikä on 34% enemmän kuin vuotta aiemmin. Merkittävin tulosta nostanut erä on korkokate, joka nousi 21% vertailukauteen nähden. Palkkiotuottoja pankille kertyi 16% edellistä vuotta vähemmän. Pohjolaisen mukaan palkkiotuottojen laskuun suurin selittävä tekijä on, ettei pankki peri tällä hetkellä omistaja-asiakkailtaan palkkioita päivittäisten palveluiden paketeista. Kun pankin tulos on hyvällä tasolla, pystymme antamaan enemmän etuja omistaja-asiakkaillemme, toteaa Pohjolainen. Tänä vuonna omistaja-asiakkaamme saavat myös 40% enemmän OP-bonuksia, joita alkuvuoden aikana maksettiin yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.

 

Säästäminen- ja sijoittaminen kasvussa

OP Satapirkan hallinnoimat asiakasvarat olivat lievässä nousussa. Kaikkiaan asiakasvarat kasvoivat 0,5%. Muutoksessa merkittävää oli asiakkaidemme rahasto- ja vakuutussijoitusten määrän kasvu. Tilitalletusten määrän laskiessa, kasvoi asiakkaidemme sijoitusten määrä 6% vuoden vaihteesta. Viitekorkojen nousun myötä talletustilienkin korot ovat nousseet, tästä huolimatta säästäminen osake- ja korkomarkkinoille rahastojen kautta on kasvattanut suosiotaan trendinomaisesti.

 

Palveluverkostossa tehdyt muutokset

Tiedotimme alkuvuonna palveluverkostomme muutoksista. Kevään aikana olemme opastaneet asiakkaitamme henkilökohtaisesti, erityisesti heitä, jotka ovat käyttäneet Karvian ja Kokemäen konttoreitamme. Jatkossa palvelemme asiakkaitamme viiden konttorin verkostolla (Harjavalta, Huittinen, Ikaalinen, Parkano, Sastamala) sekä laajoilla etäpalveluilla, kertoo Pohjolainen.

 

Vastuullisia tekoja

Jaamme tukeamme monipuolisesti oman toimialueemme hyväksi. Näin kesällä näkyvin tekomme on sadan nuoren työllistäminen paikallisiin yhdistyksiin Kesäduuni OP:n piikkiin- kampanjan kautta, jossa nuoret työskentelevät alueemme yhdistyksissä pankin maksaman tuen avulla. Myönnämme vuosittain merkittävän summan sponsoritukea erityisesti lasten ja nuorten liikkumiseen ja harrastustoimintaan. Käsittelemme sponsori- ja yhteistyöhakemuksia neljä kertaa vuodessa ja alkusyksyn hakuaika on juuri parhaillaan käynnissä, kertoo Pohjolainen. Kannustamme alueemme eri toimijoita tutustumaan tukimuotoihimme verkkosivuillamme.

Olemme myös opastaneet nuoria taloustaidoissa, sekä seinoriasiakkaitamme digipalveluiden käytössä. Nämä kaikki ovat nousseet tärkeiksi teemoiksi vastuullisuuskyselyssä jo useana vuonna. Viime syksyn kyselyssä uutena tärkeäksi teemaksi nousivat myös teot alueemme luonnon hyväksi, jonka johdosta henkilöstöllämme oli toukokuussa mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyöpäivä esimerkiksi roskia luonnosta keräillen tai haitallisia vieraslajeja torjuen.

Syksyn aikana omistaja-asiakkaillamme on jälleen mahdollisuus vaikuttaa tuleviin vastuullisuustekoihimme vastaamalla Kaikkien aikojen tekoja- kyselyyn. Kannustamme omistaja-asiakkaitamme aktiivisesti vastaamaan kyselyyn, sillä otamme vastaukset huomioon suunnitellessamme pankkimme ensi vuoden vastuullisuusteemoja- ja tekoja.

 

Lisätiedot:

Janne Pohjolainen, toimitusjohtaja OP Satapirkka p. 010 2575 226, janne.pohjolainen@op.fi

Jukka Ruusumaa, toimitusjohtaja OP Koti Satapirkka p. 044 5605 533, jukka.ruusumaa@op.fi

 

Avainluvut alkuvuosi 2024