Pankin liikevoitto oli vuoden lopussa 61,5 miljoonaa euroa, ja oli lähes 33 miljoonaa euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa suurempi. Liikevoiton kasvuun vaikuttivat erityisesti kohonneen korkotason johdosta kasvaneet korkotuotot. Kulut kasvoivat maltillisesti ollen samalla tasolla kuin vertailuvuonna. Luottojen arvonalentumistappioiden määrä oli suurempi kuin vertailuvuonna, mutta niiden määrä pysyi edelleen maltillisella tasolla. Pankin vakavaraisuus vahvistui ja oli vuoden lopussa 37,2 %. Myös pankin maksuvalmius säilyi erinomaisella tasolla.
- Asiakasliiketoiminnan tuottojen kasvu oli merkittävästi kulujen kasvua nopeampaa ja pankin tulos olikin asetettua tavoitetta parempi. Asiakkaidemme omistamana finanssiryhmänä taloudellinen menestyksemme näkyy omistaja-asiakkaillemme eri tavoin taloudellisina ja muina etuina. Maksamme omistaja-asiakkaillemme pankki- ja vakuutusasioinnista OP-bonusta, ja vuodelta 2023 maksoimme OP-bonukset 30 prosentilla korotettuina. Koko vuonna 2023 maksoimme OP-bonuksia 9,9 miljoonaa euroa, joka on 2,2 miljoonaa euroa vertailuvuotta enemmän. Uutena lisäpalkitsemisena tarjoamme kaikille yli 83.000 omistaja-asiakkaallemme päivittäispalvelut maksutta vuoden 2024 loppuun saakka, ja vuonna 2024 OP-bonukset kertyvät omistaja-asiakkaille peräti 40 prosentilla korotettuna. Näiden lisäetujen arvioimme tuottavan omistaja-asiakkaillemme kuluvana vuonna yhteensä jopa noin viiden miljoonan euron lisähyödyn, toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen kertoo.
Omistaja-asiakkaiden saamat taloudelliset edut ovat vaikuttaneet myönteisesti pankin omistaja-asiakasmäärän kehitykseen. Vuoden 2023 aikana omistaja-asiakkaiden määrä kasvoikin 483 asiakkaalla ja ylitti 83.000 omistaja-asiakkaan rajan.
- Vuosi 2023 oli monella tapaa muutosten ja uudistusten aikaa: pankin johtoryhmässä tapahtui niin henkilö- kuin vastuualuemuutoksia, ja lisäksi uudistimme laajasti toimintaamme niin henkilö-, yritys- kuin Private- asiakkaidenkin palveluissa. Muutosten tavoitteena on entistäkin parempi asiakaspalvelu siten, että asiakkaan asia voisi hoitua mahdollisimman sujuvasti niin sähköisissä palveluissakin kuin konttorissakin. Tekemämme muutokset näkyivätkin mm. erinomaisina tuloksina asiakaskokemusmittauksessa sekä kerrassaan erinomaisesti kasvaneessa omistaja-asiakkaiden määrässä. Olemme lisänneet asiakaspalvelussa ja asiakkuuksien hoidossa työskentelevien henkilöiden määrää, minkä odotamme näkyvän entistäkin sujuvampana palveluna myös alkaneena vuonna, Vepsäläinen jatkaa.
Pankin asiakasliiketoiminnan volyymin* kehitys oli kuitenkin vaisua – pankin rahoitustoiminta supistui 3,6 % ollen vuoden lopussa 2,55 miljardia euroa. Asuntorahoituksessa alkukesällä piristynyt kysyntä hiljeni jälleen syksyä kohti, ja asuntoluottohakemusten määrä laski viime vuodesta. Uusien nostettujen asuntolainojen määrä jäi noin 24 % pienemmäksi kuin vuonna 2022. Asuntokaupan varainsiirtoveromuutos vilkastutti kuitenkin rahoituksen kysyntää ja asuntokauppaa vuoden viimeisten kuukausien aikana. Tarjoamme ensiasunnon ostajille asuntolainan ilman toimitusmaksua vuoden 2024 maaliskuun loppuun saakka.
- OP Koti Itä-Suomi Oy LKV:n markkinaosuus kasvoi vuoden 2023 aikana 3 %-yksikköä ollen Pohjois-Savossa 28,8 %. Asuntokaupassa vuosi 2023 oli kuitenkin yleisesti heikko vuosi: käytettyjen asuntojen kauppamäärät laskivat Pohjois-Savossa 15 % ja uudiskohteiden kauppamäärät yli 50 % edelliseen vuoteen verrattuna. OP Kodissa kauppamäärien lasku oli kuitenkin maltillisempaa, mikä siivitti markkinaosuuden kasvua, kertoo OP Koti Itä-Suomen vt. toimitusjohtaja Anu Heiskanen.
- Yleisen taloustilanteen epävarmuus ja nousevat lainakorot ovat lisänneet asiakkaiden yhteydenottoja lainojen maksusuunnitelmiin liittyen. Ongelmaluottojen määrä ei kuitenkaan ole merkittävästi kasvanut ja asiakkaamme ovatkin suoriutuneet lainojensa hoidosta hyvin. Asiakkaamme ovat muuttaneet taloyhtiölainoja henkilökohtaisiksi asuntolainoiksi, ja myös muiden pankkien asiakkaat ovat ottaneet meihin yhteyttä ja aktiivisesti kilpailuttaneet asuntolainojaan. Asiantuntijamme tukevat mielellään asiakkaitamme talouden suunnittelussa, olipa kysymys sitten olemassa olevien lainojen järjestelyistä tai tulevaisuuteen varautumisesta säästämällä tai sijoittamalla, pankin toimitusjohtaja Vepsäläinen kertoo.
Pankin asiakasliiketoiminnan* volyymi oli vuoden lopussa 6,4 miljardia euroa, joka on 342 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2022 lopun tilanteessa. Rahoitustoiminnan lisäksi pankin asiakasvarat supistuivat. Vuonna 2022 pankin talletuskanta kasvoi poikkeuksellisen voimakkaasti ja vuoden 2023 lopussa talletuskanta oli tavanomaisemmalla 2,5 miljardin euron tasolla. Talletuskannan muutokseen on vaikuttanut talletuksiin liittyvä tavanomainen kausivaihtelu, lisäksi yleinen kustannustason nousu on vaikuttanut talletuskehitykseen heikentävästi. Lisäksi talletusten siirtymä sijoittamisen tuotteisiin on jatkunut: asiakkaiden rahastosäästöt kasvoivat vuoden aikana 20,6 %, sijoitussidonnaiset vakuutussäästöt 7,1 % ja indeksilainat jopa 67 %. Säästäjä- ja sijoittaja-asiakkaiden määrä kasvoi edelleen.
-Asiakkaamme ovat päässeet hyötymään nousseesta korkotasosta parantuneina säästämisen tilien korkoina. Pankin tilisäästäjien määrä on kasvanut lähes 2000 asiakkaalla ja käyttötileiltä on siirtynyt varoja tuottavampiin tilituotteisiin. Kerros- ja kasvutuottotilien talletukset ovatkin kasvaneet vuoden aikana yli neljänneksellä. Kasvutuottotili on monelle säästäjälle sopiva tilituote ja se on helppo avata myös op.fi-verkkopalvelussa. Asiakkaamme sijoittivat viime vuonna ennätyksellisen aktiivisesti, vaikka talousympäristö ja geopoliittinen tilanne oli epävarma. Erityisesti pohjoissavolaiset nuoret sijoittivat aktiivisesti; indeksirahastoihin, säästäjän rahastoihin sekä vastuullisiin teemarahastoihin, jotka ovat erinomaisia valintoja toteuttaa pitkäaikaista säästämistä hajautusta korostaen. Kaikkinensa suosituimpia rahastovalintoja olivat korkorahastot, joiden tuottopotentiaali ja hajautushyöty palautuneet houkuttavalle tasolle pitkän matalan korkojakson jälkeen, sanoo Vepsäläinen.
Kaikkien aikojen tekoja - 300 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen Pohjois-Savossa
Pankin omistaja-asiakkaiden toiveen mukaisesti pankin vuoden 2023 yhteiskuntavastuullisuustyön pääteemana oli lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, johon pankki panosti eri vastuullisuusteoilla yhteensä 300 000 eurolla vuoden 2023 aikana.
Pankki muun muassa lahjoitti Itä-Suomen yliopiston tekniikan alan koulutuksen käynnistämiseen 150 000 euroa sekä mahdollisti palkkatuen kautta yhdessä paikallisten yhdistysten kanssa 120 nuorelle kesätyöpaikan. Yli 2 700 pohjoissavolaista lasta ja nuorta kehitti vuoden aikana omia taloustaitojaan pankin tukemissa taloustaitohankkeissa. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa pankki tuki yhteensä 20 000 eurolla Teemme yhdessä hyvää -lahjoituksilla sekä tukemalla laajasti toimialueen urheiluseuroja, jotka liikuttavat yhteensä yli 10 000 pohjoissavolaista lasta ja nuorta. Pankki tuki lapsiperheiden liikkumista ja hyvinvointia myös järjestämällä matalan kynnyksen liikuntatoimintaa ja Hippo-kisoja yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa. Lisäksi pankki lahjoitti 15 000 euroa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirille. Piirin paikallisyhdistykset jakoivat lahjoituksen ruokalahjakortteina joulun alla 215 lapsiperheelle pankin toimialueella.
-Haluamme panostaa etenkin lasten ja nuorten hyvinvointiin, koska näin voimme osaltamme vaikuttaa siihen, että heistä kasvaa hyvinvoivia aikuisia ja vastuullisia kuluttajia. Toivon, että luomme vastuullisuustyöllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta, Vepsäläinen korostaa.
*Asiakasliiketoiminta: talletukset, rahastosijoitukset, vakuutussäästöt, tuotto-osuudet, indeksilainat, rahoitustoiminnan erät
Pohjois-Savon Osuuspankki on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Pankilla on 6 konttoria sekä kattavat verkko- ja puhelinpalvelut. Pohjois-Savon Osuuspankilla on 171 asiantuntijaa ja 83 121 omistaja-asiakasta (31.12.2023 tilanne).