Monelle 15–17-vuotiaalle kampanjan kautta saatu kesätyö on ensimmäinen kokemus työelämästä.
–Tärkeän kesätyökokemuksen lisäksi nuoret oppivat oman talouden hallinnan taitoja, kun ensimmäisestä kesätyöstä saadaan ensimmäinen palkka. Taloustaidot luovatkin pohjaa pitkälle aikuisuuteen. Kiinnostus talouteen on tärkeää niin henkilökohtaisella, ammatillisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla, sanoo OP Pohjois-Savon pankinjohtaja Kati Kytökorpi.
OP Pohjois-Savon tuen avulla yhdistykset palkkaavat 15-17-vuotiaita nuoria kesätöihin kahdeksi viikoksi. Nuoret hakevat kampanjan kesätyöpaikkoja suoraan yhdistyksiltä 4.–31.3.2024 ja yhdistys vastaa kaikista nuoren kesätyöhön kuuluvista työnantajavelvoitteista. Kun yhdistys palkkaa nuoren, OP Pohjois-Savo maksaa yhdistykselle nuoren kahden viikon palkan (500 euroa). OP Pohjois-Savon Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa on mukana työllistämässä 86 pankin toimialueella toimivaa yleishyödyllistä yhdistystä ja säätiötä. Osa yhdistyksistä työllistää 2 nuorta.
Kesätyöpaikkoja (yhteensä 100) on tarjolla pankin toimialueella seuraavasti:
- Iisalmessa 15,
- Kaavilla 2,
- Kuopiossa 52 (sisältää: Juankoskella 3 ja Nilsiässä 8),
- Leppävirralla 4,
- Siilinjärvellä 10,
- Suonenjoella 4,
- Varkaudessa 8 ja
- Varpaisjärvellä 5.
Kaikki kesätyöpaikat löytyvät osoitteesta www.op.fi/pohjois-savo/kesaduuni ja nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoihin 4.-31.3.2024.
-Tarjolla on todella mielenkiintoisia kesätöitä laajasti koko pankkimme toimialueella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kampanjassamme mukana olevia aktiivisia yhdistyksiä nuorten työllistämisestä. Nuorten kannattaa nyt ottaa rohkeasti yhteyttä yhdistyksiin ja lähettää hakemuksia. Hakemuksissa on hyvä tuoda esille omaa osaamista ja taitoja, joita nuori on tunnistanut ja hankkinut esimerkiksi harrastuksissa ja koulutyössä, Kytökorpi kannustaa.
Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa osuuspankit ympäri Suomen lahjoittavat tänä vuonna yhteensä yli 1,2 miljoonaa euroa yleishyödyllisille yhdistyksille yli 2 500 nuorten työllistämiseksi. Samalla OP tukee lahjoituksilla kolmannen sektorin toimijoita. OP Pohjois-Savo tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään tänä vuonna seitsemättä kertaa ja tukee nuorten työllistymistä kampanjan kautta yhteensä 50 000 eurolla. Kampanja on osa OP Pohjois-Savon vastuullisuusohjelmaa.