HOPE ry:n Sari Rajavuori (vas.), MLL:n Timo Soininen ja Pohjois-Savon Liikunnan Risto Kovanen (oik.) ottivat vastaan Kati Kytökorven luovuttamat lahjakirjat

OP Pohjois-Savo tukee lasten ja nuorten hyvinvointia – jouluiset lahjoitukset vähävaraisten lasten harrastustoimintaan sekä koulukiusaamista ehkäisevään työhön

OP Pohjois-Savo lahjoitti Pohjois-Savon Liikunnan Juhlarahastoon 10 000 euroa ja HOPE - Yhdessä & Yhteisesti ry Kuopiolle 10 000 euroa vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirille 10 000 euroa kiusaamista ehkäisevään työhön.  Pankki on tämän vuoden aikana tukenut pohjoissavolaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämistä yhteensä 250 000 eurolla.

OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaat kertoivat Kaikkien aikojen tekoja –kyselyssä toiveensa, että pankki kohdentaisi pankin yhteiskuntavastuullisuustyötä ja tukea vuonna 2024 erityisesti lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseksi, fiksumman rahan käytön opastamiseksi sekä työllistymisen tukemiseksi. Kokonaisuudessaan 250 000 euron tukikokonaisuus muodostuu suorista lahjoituksista, nuorten työllistymisen tukemisesta Kesäduuni OP:n piikkiin -palkkatukikampanjan kautta sekä lasten ja nuorten liikkumisen ja harrastustoiminnan tukemisesta yhteistyökumppaniseurojen ja järjestöjen kanssa, muista lapsille ja nuorille suunnattujen tapahtuminen tukemisesta, Hippo-kisoista ja -liikuntakoulujen mahdollistamisesta sekä lasten ja nuorten taloustaitojen edistämiseen liittyvästä työstä yhdessä eri kumppaneiden kanssa.

OP Pohjois-Savon teot vuonna 2024 lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi:

  • 50 000 euron lahjoitus Pelastakaa Lapset ry:n varhaisen tuen palveluille lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
  • 10 000 euron lahjoitus Pohjois-Savon Liikunnan Juhlarahastolle vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen.
  • 10 000 euron lahjoitus HOPE - Yhdessä & Yhteisesti ry:lle vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen.
  • 10 000 euron lahjoitus Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirille kaveritaitoja edistävään ja kiusaamisen ehkäisevään työhön.
  • 100 nuorta työllistyi paikallisiin yhdistyksiin ja pankki maksoi palkkatukina yhdistyksille 50 000 euroa Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa.
  • Teemme yhdessä hyvää -lahjoituksia yhteensä 25 000 euron arvosta eri tahoille lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastustoiminnan tukemiseksi.
  • Pankki on liikuttanut yhdessä 30 junioriseuran kanssa 3 000 lasta ja nuorta. Hippo-kisoihin ja liikuntakouluihin osallistui 4 000 lasta.
  • Pankki on tukenut Yrityskylä -oppimisympäristöä ja kohdannut siellä 2 700 6.-luokkalaista. Fiksumpaa rahankäyttöä on opetettu 2 300 nuorelle kouluissa ja kumppanien tapahtumissa.

Joulunajan lahjoitukset mahdollistavat harrastukia ja kiusaamista ehkäiseviä teematunteja kouluissa

Lapsiperheköyhyys on viime vuosina lisääntynyt. Vähävaraisissa lapsiperheissä harrastukset ovat yksi asia, joista perheet joutuvat tinkimään. Harrastukset ovat lasten ja nuorten elämässä keskeinen yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta tukeva elämänalue. Kaveritaitojen kehittämisellä ja tukemisella on pitkäaikaiset vaikutukset. 

- Pankkimme omistaja-asiakkaiden toiveiden lisäksi olemme saaneet tänä vuonna eri tahoilta toiveita erityisesti vähävaraisten perheiden lasten harrastusten tukemisesta sekä osallistumisesta lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevän työn tukemiseen, OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen kertoo. 

Pankin joululahjoituksilla mahdollistetaan Pohjois-Savon Liikunnan Juhlarahaston sekä Kuopion HOPE- Yhdessä & Yhteisesti ry:n kautta noin 80 lapselle harrastus. Lahjoitussumma jaetaan näiden toimijoiden kautta harrastukina Pohjois-Savon alueella. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin tänä vuonna käynnistämällä yhteistyöllä koulujen kanssa edistetään lasten ja nuorten kaveritaitoja ja ehkäistään kiusaamista. Lahjoituksella mahdollistetaan 20 teematuntia kouluissa eri puolilla Pohjois-Savoa.

- Pohjoissavolaisten lasten ja nuorten puolesta haluan kiittää OP Pohjois-Savoa tästä merkittävästä 10 000 € lahjoituksesta, toteaa Pohjois-Savon Liikunnan aluejohtaja Risto Kovanen. Summa mahdollistaa tuen myöntämisen yli 40 perheelle. Tuen avulla maksetaan mm. seurojen harrastusmaksuja sekä harrastamiseen tarvittavia varusteita. Tämä on jo toinen kerta, kun OP Pohjois-Savo tekee lahjoituksen rahastoomme ja olen iloinen siitä, että yritys ja sen asiakkaat näkevät lasten ja nuorten liikunnan tukemisen tärkeänä.

- Lahjoituksenne on meille Hopen paikallistoimijana hyvin merkittävä. Sen avulla mahdollistamme lasten ja nuorten harrastamisen tuen jatkumisen. Hakemusten määrä on tänäkin vuonna kasvanut ja apua tarvitsee yhä useampi perhe, vapaaehtoisten tiiminvetäjä HOPE – Yhdessä & yhteisesti ry:stä Satu Rajavuori kertoo.

- Lahjoitus mahdollistaa meille merkittävän panostuksen lasten ja nuorten kaveritaitojen ohjaukseen sekä kiusaamisen ehkäisyyn. Kaveritaitojen tukeminen vahvistaa lasten ja nuorten itsetuntoa ja sillä on pitkäkestoiset vaikutukset myös aikuisuuteen. Olemme todella kiitollisia lahjoituksesta ja se on meille merkittävä tuki toimintaamme, iloitsee Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin toiminnanjohtaja Päivi Turkia.

Lahjoitukset ovat osa OP Pohjois-Savon vastuullisuusohjelman toteuttamista ja yhteiskuntavastuutyötä. 

-Haluamme panostaa etenkin lasten ja nuorten hyvinvointiin, koska näin voimme osaltamme vaikuttaa siihen, että heistä kasvaa hyvinvoivia aikuisia ja vastuullisia kuluttajia. Haluamme luoda teoillamme toiveikkaampaa tulevaisuutta pohjoissavolaisille lapsille ja nuorille. Toivomme, että näiden lahjoitusten myötä tietoisuus haettavissa olevista harrastustuista lisääntyy, Vepsäläinen korostaa.

-    Lisätietoja HOPE Yhdessä & Yhteisesti ry:n harrastustuesta
-    Lisätietoja Pohjois-Savon Liikunnan Juhlarahastosta
-    Lisätietoja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin toiminnasta