Erilaisia verkkohuijauksia liikkuu jatkuvasti, mutta kalenterista voi tunnistaa myös joka vuosi toistuvia huijausaaltoja. Rikollisten vuosikello noudattelee muun yhteiskunnan rytmiä.
– Kesällä veronpalautukset saavat rikolliset liikkeelle. Kun ensimmäiset veronpalautukset tulevat maksuun heinäkuun alussa, alkaa samoihin aikoihin liikkumaan niihin liittyviä huijauksia. Huijausviesteillä kalastellaan tyypillisesti uhrin pankkitunnuksia, kuvailee OP Pohjois-Savon pankinjohtaja Kati Kytökorpi.
Loppuvuoden aikana ihmiset etsivät verkosta hyviä black friday -tarjouksia ja joululahjoja, jolloin huijarit laittavat pystyyn valeverkkokauppoja ja tehtailevat pakettihuijauksia. Rikolliset pyrkivät hyödyntämään huijauksissa juuri sillä hetkellä pinnalla olevia asioita
– Jokaisen on äärimmäisen tärkeää muistaa, että omilla pankkitunnuksilla ei koskaan tule kirjautua tekstiviestillä tai sähköpostilla lähetetyn linkin kautta millekään sivustolle. Verkkopankkiin tai viranomaisen palveluun ei myöskään pidä mennä hakukoneen, kuten Googlen, hakutulosten kautta, vaan palvelun osoite tulee kirjoittaa selaimen osoitekenttään. Vaihtoehtoisesti osoitteen voi tallentaa selaimen kirjanmerkkeihin. Lisäksi asiointi OP-mobiilin ja OP-yritysmobiilin kautta on aina turvallista, Kytökorpi muistuttaa.
Lomakausi on yrityksille riskiaikaa
Kesällä yrityksissä tulee olla erityisen varovainen rahaliikenteeseen kohdistuvien huijausten varalta. Toimitusjohtajahuijauksissa huijari lähestyy uhrejaan sähköpostitse ja esiintyy esimerkiksi yrityksen tai yhdistyksen toimitus- tai talousjohtajana. Huijauksen tavoitteena on vakuuttaa sähköpostin saaja tekemään tilisiirto. Laskutushuijauksessa yritykselle taas lähetetään aidolta näyttäviä valelaskuja palveluista, joita ei ole tilattu.
– Rikolliset hyödyntävät loma-aikaa, jolloin yrityksissä on vähemmän henkilökuntaa paikalla, työtehtäviä on jaettu eri tavalla ja monessa paikassa on kesätyöntekijöitä. Yritysten on tärkeää huolehtia työntekijöiden riittävästä koulutuksesta sekä yhteisistä toimintatavoista huijausten estämiseksi, Kytökorpi painottaa.
Näillä vinkeillä vältät yrityksen rahaliikenteeseen kohdistuvat huijausyritykset:
- Sopikaa yrityksessänne maksujen hyväksymisprosessit eri tilanteissa ja kerratkaa niitä säännöllisesti.
- Perehdyttäkää myös lomasijaiset sekä kesätyöntekijät ja varmistakaa, että myös he tietävät mahdollisista huijausyrityksistä.
- Kiinnittäkää aina huomiota muuttuneisiin tilinumeroihin. Varmistakaa niiden oikeellisuus ja sopikaa periaatteet ja selkeä prosessi, jonka mukaisesti tilinumeroita voi muuttaa eri järjestelmiin.
- Jos saatte epäilyttävän viestin, varmistakaa sen lähettäjältä puhelimitse tai kasvotusten, onko hän todella lähettänyt kyseisen viestin.
OP Pohjois-Savo opastaa asiakkaitaan digipalveluiden turvallisessa käytössä
-Pyrimme jokaisessa kohtaamisessa keskustelemaan asiakkaiden kanssa palveluturvallisuudesta, antamaan vinkkejä turvalliseen asiointiin ja varoittamaan erilaisista huijauksista, korostaa Kytökorpi.
Pankin asiakkaat voivat myös varata ajan maksuttomaan henkilökohtaiseen digiopastukseen numerosta 0100 0500 (pvm/mpm), OP-mobiilista tai op.fi-verkkopalvelusta. Lisätietoa turvallisesta asioinnista on saatavilla myös seuraamalla OP Pohjois-Savon sosiaalisen median tilejä Facebookissa ja Instagramissa.
- Huijausyritysten kohteeksi joutuvat ihan kaiken ikäiset. Haluamme vastuullisena pankkitoimijana lisätä jatkuvasti asiakkaidemme tietoisuutta palveluturvallisuutta uhkaavista asioista. Tämän vuoksi turvallisuusteema on esillä laajasti pankkimme eri tilaisuuksista, järjestämme digiteemaisia opastustilaisuuksista ja olemme mukana yhdistysten tilaisuuksissa turvallisuusteemaisilla puheenvuoroilla, Kytökorpi jatkaa.
- Lisätietoja turvallisesta asioinnista
- Lue lisää yleisimmistä huijauksista
- Siirry OP Pohjois-Savon etusivulle