Yhteiskuntavastuun kantamista yhteistyössä yhdistysten kanssa
Ensikosketus työelämään on nuorelle tärkeä juttu. Kesällä 2020 mahdollistimme 50 nuoren työllistymisen Länsi-Suomessa, toimialueemme yleishyödyllisissä yhdistyksissä. Toteutimme kampanjaa yhteistyössä yhdistysten kanssa nyt jo kuudetta kesää.
Emme olleet tällä hyvällä asialla yksin, sillä tänäkin vuonna kymmenet osuuspankit ympäri Suomen edesauttoivat nuorten työllistymistä. Tänä kesänä noin 1800 nuorta pääsi kesätöihin osuuspankin piikkiin - palkkaustukea yhdistyksille lahjoitettiin yhteensä 720.000 euroa.
Kesällä 2020 tuimme yhdistyksiä poikkeusoloista huolimatta
OP Länsi-Suomen toimialueella (Eurajoki, Kankaanpää, Merikarvia, Panelia, Pomarkku, Pori, Pyhäranta, Rauma, Siikainen ja Ulvila) toimivat yleishyödylliset yhdistykset hakivat alkuvuodesta tukea palkatakseen 15-17-vuotiaan nuoren kesätöihin kahdeksi viikoksi pankin piikkiin. Pankki lahjoitti yhdistyksille nuorten palkanmaksuun 400 euroa/nuori. Tuen saavat yhdistykset hoitivat nuoren työllistämisen - sopivat palkasta ja hoitavat palkanmaksun, sekä lisäksi kaikki lakisääteiset kulut ja velvoitteet.
OP on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Hakiessaan palkkaustukea, yhdistykset sitoutuvat noudattamaan Vastuullisen kesätyön periaatteita.
Kiitos kaikille jotka olitte mukana kesäduuni-kampanjassa!
#kesäduuniOPnpiikkiin #oplänsisuomi #kesätyö
Lisätietoja OP Länsi-Suomen kesäduuni-kampanjasta antaa:
asiakkuusasiantuntija Marko Jylli, p. 040 6325 360 tai marko.jylli (a) op.fi
markkinointipäällikkö Satu Salminen, p. 040 768 7580 tai satu.salminen (a) op.fi