OP Länsi-Suomen alueella vastuullisuuskysymyksissä on profiloiduttu viime aikoina erityisesti tuulivoiman, sähkön varastoinnin ja kiertotalouden parissa. Maakunnassa on käynnissä tai käynnistymässä monia suuria hankkeita, joiden vaikutukset alueelle ovat miljardien arvoisia. Rauma on valtakunnallisesti kärjessä yli 10 miljardin euron investointihankkeilla. Kaupunki onkin lähtenyt panostamaan vihreään siirtymään, jonka tavoitteena on saada paikallinen teollisuus tekemään yhteistyötä ja sitä kautta löytämään mahdollisuuksia sivuvirtojen hyödyntämisessä uusilla tavoilla ja mahdollisimman tehokkaasti.
Vihreässä siirtymässä vety, sähkön varastointi ja P2X-teknologia nähdään vetovoimatekijöinä mahdollisimman korkean jalostusarvon investoinneille. Harjavallan seutu taas tunnetaan laajalti osaamisestaan vety- ja akkumateriaaliklusterilla. Lisäksi maakunnassa on käynnissä mittavia tuulipuistohankkeita.
- Näemme, että asiakaskunnassamme on tehty paljon kehitystyötä vastuullisuuden saralla ja iso osa yrityksistä onkin hyvissä asemissa ottamaan vastaan tulevat raportointivaatimukset. Maakunnassa on kuitenkin muodostumassa uusi tilanne, kun uusien investointien määrään suhteutettuna yritysten työllistämisvaikutus maakunnassa on kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin mihin on totuttu. Käynnissä on myös kriittistä keskustelua siitä, että virtaavatko hyödyt maakunnasta muualle, mutta haitat jäävät. Lisäksi tällä hetkellä asiakkaitamme mietityttävät erityisesti pula ammattitaitoisista tekijöistä muuttotappio maakunnassa, ilmastokatastrofit ja niiden vaikutukset oman toimialan sääntelyyn ja viranomaisvaatimuksiin sekä uusiutuvan energiantuotannon tuomat mahdolliset haitat oman toimialueen olosuhteisiin, sanoo OP Länsi-Suomen varatoimitusjohtaja Esa Sainio.
OP Länsi-Suomen alueella on arviolta 33 yritystä, jotka ylittävät liikevaihdoltaan 40 miljoonaa euroa, ovat henkilöstömäärältään yli 250 työntekijää tai niiden taseen loppusumma on vähintään 20 miljoonaa euroa. Näiden yritysten vastuullisuusraportointia edellytetään jo vuonna 2025, mikäli kaksi kolmesta edellä mainitusta ehdosta täyttyy.
- Kannamme huolta siitä, että alueemme yritykset ovat valmistautuneita kiristyvään sääntelyyn vastuullisuusraportoinnin osalta. Mikä tähän asti on ollut brändietu, on hyvin pian olemassaolon edellytys. Arvoketjujen kautta raportointivaatimukset ja niiden osaaminen ulottuu pian kaikenkokoisiin yrityksiin, varatoimitusjohtaja Esa Sainio sanoo.
Raportointivaatimukset nousevat nopeimmin arvoketjujen kautta
Pk-yrityksien kannalta keskeinen muutos alkaa vuoden 2024 alussa voimaan astuvan EU:n kestävyysraportointidirektiivi (Corporate Sustainability Reporting Directive eli CSRD) myötä. Se velvoittaa yrityksiä raportoimaan liiketoimintansa vaikutuksista ympäristöön, ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Poiketen aiemmasta vastuullisuusraportoinnista, jatkossa raportointivastuullisten suurten yritysten on kyettävä osoittamaan yhteistyö alihankkijoiden kanssa kestäväksi, joten alihankkijoiden on pystyttävä osoittamaan oman toimintansa vastuullisuus. Vaikka alihankkijoilta vaadittava raportointi suuremmille yhtiöille on suppeampaa, vaatii tämä kykyä kerätä tietoa ja toisinaan myös muuttaa toimintaa vastuullisemmaksi.
Alihankintayrityksiltä tullaan odottamaan toimenpiteitä esimerkiksi päästöjen ja hiilijalanjäljen pienentämiseksi sekä sen todentamiseksi, että yritys huolehtii työntekijöidensä oikeuksista, palkkauksesta ja työturvallisuudesta.
Raportointivelvoite laajenee vuosittain, ulottuen vuonna 2025 suuriin yrityksiin ja saavuttaen vuonna 2026 pörssiin listautuneet pk-yritykset.
Moni suomalainen perheyritys kohtaa velvoitteen taseensa ja liikevaihtonsa kautta jo vuonna 2025, josta eteenpäin kestävyysraportointi koskee listattuja ja listaamattomia yrityksiä, joissa täyttyy vähintään kaksi seuraavista kolmesta ehdosta: taseen loppusumma vähintään 20 miljoonaa euroa, liikevaihto vähintään 40 miljoonaa euroa tai tilikauden aikana palveluksessa keskimäärin 250 henkilöä.
Tervetuloa infotilaisuuteen
OP Länsi-Suomi, Q-Test Oy ja Rauman kaupunkikehitys toteuttavat Vastuullisuusraportointi – mistä on kyse ja miten voi valmistautua -infotilaisuuden 7.3. klo 13.30 alkaen Raumalla. Tilaisuus on maksuton ja kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
OP Länsi-Suomi, varatoimitusjohtaja Esa Sainio, p. 010 257 0065