OP Länsi-Suomi lahjoittaa jouluisena tekona 60 000 euron lisäpanoksen alueen lasten ja nuorten harrastustoimintaan

OP Länsi-Suomi on tukenut tänäkin vuonna tuhansien lasten ja nuorten harrastamista paikal-listen seurojen ja yhdistysten kanssa. Seurat mahdollistavat nuorille turvallisen paikan liikkua ja harrastaa tukien samalla lapsen kehitystä. Tuplaamme jouluisella 60 000 euron lahjoituksel-lamme tämän vuoden aiemman lapsiin ja nuoriin kohdistuvan seuratukemme yhteensä 120 000 euroon. Tavoitteena on mahdollistaa nuorten harrastusten jatkuminen perheiden ja seu-rojen vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.

-  Olemme perinteisesti jo monien vuosien ajan tehneet joulun alla lahjoituksen johonkin ajankohtaiseen, alueellamme tukea tarvitsevaan tarkoitukseen. Tämän hetken voimakas kustannusten nousu uhkaa monien lasten ja nuorten harrastustoimintaa, samoin se uhkaa monen liikuntaseuran taloutta. Tästä syntyi ajatus kohdentaa normaalia huomattavasti suurempi joululahjoitus tähän äärimmäisen tärkeään tarkoitukseen, toimitusjohtaja Matti Kiuru toteaa.

-  Moni liikuntaseura painii tällä hetkellä kohonneiden toiminnan kustannusten kanssa. Osalla lasten vanhemmista on haasteita harrastusmaksujen maksamisen suhteen, joka myös vaikuttaa seurojen perusarkeen ja tuo lisähaasteita jo suunniteltuihin toimintoihin. Harrastuksilla on merkittävä vaikutus lasten ja nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tutkitusti säännöllinen liikunta auttaa lasta jaksamaan paremmin koulussa ja vapaa-ajalla sekä kehittää lapsen fyysisiä ja henkisiä taitoja, jotka ovat tärkeitä kasvuikäisen kehitykselle. Liikunnasta saatujen hyötyjen vaikutukset ovat pitkäkestoisia, sillä niiden katsotaan kantavan pitkälle aikuisuuteen, työelämään ja koko elämäntapaan. Seuratoiminta on monelle meistä arkista ja tuttua touhua, mutta harvemmin tulee ajateltua, että seuratoiminta on Suomen suurin kansanliike ja sen vaikutus ihmisille ja koko yhteiskunnalle on kiistaton. Aktiivisia urheiluseuroja on Satakunnassa satoja. Seurat liikuttavat kaikkiaan kymmeniätuhansia satakuntalaisia. On todella hienoa ja tärkeää, että osuuspankit tukevat paikallisesti tätä seurojen jokapäiväistä työtä nykyisessä hankalassa taloustilanteessa, Jurkka Virtala toteaa.

Hippo-tapahtumia ja monipuolista harrastustoimintaa Satakunnan alueella

OP Länsi-Suomi on mukana tukemassa paikallisten lasten ja nuorten harrastamista järjestämällä Satakunnan alueella monipuolista toimintaa ja tapahtumia yhteistyössä noin 40 paikallisen seuran ja yhdistyksen kanssa.

-  Paikallisesti yhteisö voi niin hyvin kuin sen jäsenensä. Yhteistyössä seurojen kanssa pyrimme pitkäjänteiseen toimintaan ja kehittämään yhteistyötä yhdessä maailman muuttuessa. Toimialueeltamme löytyy vaihtoehtoja harrastaa monenlaista liikuntaa ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Meille on luontevaa olla mukana mahdollistamassa tätä. Meidän roolimme pitkäaikaisena yhteistyökumppanina on tukea seuroja ja seurojen tekemää hyvää työtä erityisen paljon tässä tilanteessa, kertoo toimitusjohtaja Matti Kiuru OP Länsi-Suomesta.

OP Länsi-Suomi järjestää vuosittain perinteisiä seurayhteistyössä toteutettuja Hippo-suunnistuskouluja, Hippo-hiihtoja sekä Hippo-yleisurheilukisoja. Hippo-tapahtumilla on OP Länsi-Suomen toimialueella pitkät perinteet ja niitä järjestettiin tänä vuonna 16 yhdessä 11 eri seuran kanssa. Yhdessä seurojen kanssa toteutetaan myös Hippo-jalkapallokouluja, Hippo-liikkareita, Hippo-jääpallokouluja, Hippo-pesäpallokouluja, Hippo-golfia, jääkiekkoseurojen kanssa Kettuliiga ja Patajunnuliiga, Pitkis-Sport liikuntaleiri, Mini-Pitkis sekä monia muita harrastuksia.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Matti Kiuru
toimitusjohtaja
OP Länsi-Suomi
p. 044 7141 400
matti.kiuru@op.fi

Jurkka Virtala
seurakehittäjä, tapahtumatuottaja
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
p. 040 9000 845 
jurkka.virtala@liiku.fi

OP on mukana edistämässä suomalaisen elämänrikkauden perustuksia: koko Suomen hyvinvointia, taloudellista menestystä ja paikallista elinvoimaa. Lasten ja nuorten liikunnan ja seuratoiminnan tukeminen on osa Osuuspankin Kaikkien aikojen tekoja -kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on toteuttaa koko Suomen kattavia vastuullisuustekoja. Osuuspankin vastuullisuusohjelmalla halutaan edistää kestävää taloutta, tukea alueellista elinvoimaisuutta, toimia ihmisläheisesti ja edistää terveyttä ja hyvinvointia erilaisten tekojen kautta. OP Ryhmä toimii valtakunnallisesti Suomen Olympiakomitean ja lasten ja nuorten liikunnan yhteistyökumppanina. Paikallistasolla yhteistyö konkretisoituu urheiluseurojen kautta.