Moni suomalaisyritys jakaa kevään aikana osinkoja omistajilleen. Osingoilla tarkoitetaan osuutta yrityksen voitoista, jotka yritys päättää jakaa omistajilleen. Valtaosa yhtiöistä maksaa osingot tilille huhti- ja toukokuussa. Jos osinkoja haluaa, osake on omistettava ennen yhtiön määrittelemää irtoamispäivää. Käytännössä tämä yleensä tarkoittaa, että osake on omistettava viimeistään yhtiökokouspäivänä.
– OP:n sijoittaja-asiakkaat näkevät tärkeät osingonmaksuun liittyvät päivät esimerkiksi op.fi-palvelun osinkokalenterista, Rahajahdin asiantuntija Jaana Mustonen vinkkaa.
Vaikka viime vuosi oli haastava monelle yritykselle, OP ennakoi Suomen osakemarkkinan osinkopotin kasvavan hieman viime vuodesta. Euroissa mitattuna Helsingin pörssin osingot on tänä vuonna ennusteiden mukaan 12–13 miljardia euroa.
– Moni asiakkaamme suosii hyvää osinkovirtaa maksavia yrityksiä, kertoo Mustonen OP Länsi-Suomen sijoittaja-asiakkaiden mieltymyksistä. Esimerkiksi Fortum ja Nordea ovat tänä vuonna asiakkaidemme eniten ostetut osakkeet ja samalla Helsingin pörssin suurimpia osingonmaksajia.
Kun osinkoja kilahtaa tilille, ne voi joko laittaa säästöön, kuluttaa tai sijoittaa uudelleen
Parhaan hyödyn pitkäjänteinen sijoittaja saa osingoista, kun muistaa sijoittaa ne uudelleen. Jos omistaa osakesäästötilin, osingot pääsevät osakesäästötilillä kasvamaan korkoa korolle, sillä osingoista ei tilin sisällä peritä heti veroa ja voi sijoittaa pörssiosakkeisiin verovapaasti. Veroa maksetaan vain voitoista, kun tililtä nostaa rahaa.
– Viime vuosina Helsingin pörssi on jäänyt jälkeen kansainvälisistä osakemarkkinoista. Tärkeää onkin muistaa hajautus eli sijoittaa muuallekin kuin kotimaisiin osakkeisiin sekä useampaan omaisuusluokkaan kuten osakkeet, korot ja reaaliomaisuusrahastot, Mustonen ja muut Rahajahdin asiantuntijat muistuttavat.Rahajahti on OP Länsi-Suomen sijoittamisen asiantuntijoiden toteuttama sarja, jossa kerrotaan sosiaalisen median kanavissa sijoittamiseen liittyvistä ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä ymmärrettävästi kaikille. Viikoittain puhutaan rahasta, sijoittamisesta säästämisestä ja taloudesta. Sarjassa nähdään myös vierailevia asiantuntijoita esimerkiksi OP Privatesta. Rahajahdin mielestä sijoittaminen ei ole vain pukuihmisten hommaa, vaan meille jokaiselle hyvä tapa säästää tavoitteellisesti ja kasvattaa varallisuutta. Sarjan neljäs tuotantokausi on käynnissä ja sarjan avulla on vuosien varrella päästy kertomaan tuhansille sijoittamisesta kiinnostuneille, miten päästä alkuun, vaikkei aiempaa kokemusta olisikaan. Pikkuhiljaa sarjassa on edetty aihepiirin syvempään ymmärtämiseen ja siihen, mitä paikallisesti säästämisen ja sijoittamisen saralla tapahtuu. Tällä hetkellä Rahajahdissa ovat mukana varallisuudenhoidon asiakkuusasiantuntijat Emilia Piisi, Jaana Mustonen, Samppa Harjula sekä Elina Seppälä.