Teemme yhdessä hyvää -lahjoitus sai pankin toimialueella toimivilta seuroilta, yhdistyksiltä ja muilta kolmannen sektorin yhteisöiltä yhteensä 67 hakemusta. Hakemuksia tuli moneen eri tarpeeseen ja eri ikä- ja kohderyhmille. Hakemuksista 67 prosenttia tuli Jyvässeudun alueelta ja 33 prosenttia muualta maakunnasta.
Keräämme omistaja-asiakkaidemme näkemyksiä vuosittain toteutettavalla OP:n Kaikkien aikojen tekoja -kyselyllä. Lahjoituspäätöksissä on huomioitu tämän syksyn kyselyn tulokset, jonka mukaan eniten pankin toivotaan tukevan lasten ja nuorten harrastamista ja senioreiden digiopastuksia. Päätöksissä kriteerinä on myös ollut maakunnallinen ja eri väestöryhmien tasavertaisuus.
Teemme yhdessä hyvää -lahjoituksen saajat:
2500 e / Team LKP ry.
Team LKP ry. Harrastamisen tukirahaston toimintaan. Kohderyhmänä vähävaraisten perheiden lapset.
2500 e / Saarijärven teatteri ry.
Tänä vuonna perustetun nuorten teiniteatterin toimintaan. Teemme yhdessä hyvää -lahjoitus käytetään nuorten itsensä ideoiman ja toteuttaman "Rakkauskirjeitä" -näytelmän tuotannon ku-luihin. Kuluja tulee mm. tilavuokrista, markkinointi-, puvustus-, lavastus- ja tekijänoikeuskuluista.
2000 e / Säynätsalon Riento ry.
Lahjoituksen käyttökohde on lasten ja nuorten matalan kynnyksen ja edullisen harrastamisen mahdollistaminen sekä tukeminen koripallossa, jalkapallossa ja yleisurheilussa.
2000 e / Puistokoulun tuki ry.
Puistokadun päiväkotikoulun kulttuurikasvatuksen tukeminen. Varmistetaan bändikerhotoiminnan jatkuminen ja mahdollisuus Poppeli-musiikkiluokan tarjota musiikin harrastamisen iloa.
2000 e / Palokan Riento ry.
Lahjoitus ohjataan täysimääräisesti Palokan Riennon rahastoon, josta tuetaan vähävaraisten perheiden lasten (alle 18.v) harrastuksen aloittamista tai jatkumista.
1200 e / Kampuksen ääni ry.
Musiikin perusopetuksen lukukausimaksu kolmelle uudelle oppilaalle (vapaaoppilaspaikka) (a 300€) ja lisäksi kolme 100 euron stipendiä kolmelle oppilaalle, jotka hakeutuvat musiikkileirille. Vapaaoppilaspaikka myönnettäisiin hakemusten perusteella sellaiselle vähävaraisen perheen lapselle, jolla ei muuten olisi varaa aloittaa soittoharrastusta.
1000 e / Eläkeliiton Pihtiputaan yhdistys
Senioreiden digitaitojen kehittäminen. Lahjoitus käytetään opastustilaisuudesta aiheutuviin kuluihin.
900 e / Äänekosken VPK ry.
Tukea nuorten varusteisiin ja retkirahastoon. Äänekosken VPK on yleishyödyllinen yhteisö, jonka alaisuudessa toimii nuoriso-osasto. VPK nuorissa on tällä hetkellä n. 25 nuorta iältään 10-16 vuotta.
500 e / HoNsU ry.
HoNsUn Unified-koristoiminnan pyörittämiseen kevätkaudella 2025. Unified-koris on vammaisten, liikuntarajoitteisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten koristoimintaa.
400 e / Keski-Suomen Kotienpuolesta ry.
Erityisryhmille mm. karaoketoimintaan. Ikäihmisille virkistystoimintaa varten. Lapsiperheille ja huono-osaisille joulukassien keräämiseksi.
Muuta vastuullisuustyötä
Muita OP Keski-Suomen vastuullisuustyöhön liittyviä hankkeita ovat seurayhteistyön ja Teemme yhdessä hyvää -lahjoituskampanjan lisäksi muun muassa Kesäduuni OP:n piikkiin 15-17-vuotiaiden kesätyöllistämisen tukemiseen, jonka kautta tänä kesänä työllistyi 100 nuorta, Talous-taitohanke ja taloustaito- ja digiopastukset, erilaiset hyväntekeväisyyskampanjat sekä Yrityskylä Keski-Suomi alakoulu, jossa olemme mukana OP Koti -pienoisyrityksellä.
Lisätiedot: Pia Saikkonen, viestintäpäällikkö, pia.saikkonen(a)op.fi, p. 010 256 5610.