Suunnitelman mukaan Järvi-Hämeen ja Koitti-Pertunmaan Osuuspankit yhdistyvät 1.8.2025 ja pankkien nykyinen konttoriverkosto säilyy ennallaan. Tarkoituksena on, että yhdistymisen myötä vahvempi OP Järvi-Häme lisää resursseja asiakaspalveluun ja kohentaa alueellista elinvoimaa Päijänteen molemmin puolin.
Alun perin OP Järvi-Hämeen ja OP Koitti-Pertunmaan yhdistymistä koskevat päätökset piti tehdä molemmissa pankeissa 20.11.2024. OP Koitti-Pertunmaan omistaja-asiakkaille lähetetyissä kirjeissä ja pidetyissä info- ja keskustelutilaisuuksissa oli kerrottu, että yhdistymisestä päättävään osuuskunnan kokoukseen voi osallistua paikan päällä tai etänä. Kokouskutsusta kuitenkin puuttui maininta etäosallistumismahdollisuudesta, jonka vuoksi kokoukseen etänä ilmoittautuneet eivät olisikaan voineet osallistua kokoukseen. Kun asia havaittiin, teki OP Koitti-Pertunmaan hallitus päätöksen kokouksen perumisesta ja uuden kokouksen koolle kutsumisesta, jotta omistaja-asiakkailla on mahdollisuus osallistua kokoukseen osallistua myös etänä.
– Pankkimme edustajisto hyväksyi yhdistymisen yksimielisesti, ja odotamme rauhallisin mielin OP Koitti-Pertunmaan päätöstä. Toivomme toki, että pienestä viivästyksestä huolimatta nämä kaksi pankkia voivat yhdessä alkaa rakentamaan vahvaa osuuspankkia, joka pystyy palvelemaan asiakkaita Päijänteen molemmin puolin laajemmalla palveluvalikoimalla ja vahvemmilla resursseilla, kertoo OP Järvi-Hämeen hallituksen puheenjohtaja Mikko Ruoppi.
– OP Koitti-Pertunmaan hallitus on pahoillaan, ettei päätöskokouksia pystytty järjestämään pankeissa samaan aikaan. Arvostamme suuresti OP Järvi-Hämeen edustajiston päätöstä yhdistymisen hyväksymisestä. Uskomme vahvasti, että tammikuun kokouksessa myös meidän omistaja-asiakkaat tekevät myönteisen päätöksen ja näin turvataan pankkipalveluiden pysyminen ja kehittyminen myös meidän toimialueellamme, toteaa OP Koitin-Pertunmaan hallituksen puheenjohtaja Tauno Hilden.