Kaikkien aikojen tekoja

Kysymme omistaja-asiakkailta miten pankki voisi tukea janakkalalaisten ihmisten ja ympäristön hyvinvointia

OP Janakkalan omistaja-asiakkaat pääsevät vuosittain vaikuttamaan pankin vastuullisuustyöhön Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn kautta. Janakkalan alueella on tämän vuoden aikana edistetty lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä nuorten työllistymistä.

 

OP Janakkalan omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan pankin vastuullisuusteemoihin Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla.

 

- Pankki tukee vuosittain merkittävillä summilla ja teoilla Janakkalan alueen hyvän elämän edellytyksiä. Haluamme tietää, mikä on omistaja-asiakkaillemme tärkeää ja millaisiin vastuullisuusteemoihin meidän tulisi erityisesti panostaa. Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla omistaja-asiakkailla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä, OP Janakkalan Mikko Suutari sanoo. 

 

Pankki tukee paikallisten ihmisten ja ympäristön hyvinvointia laajalti omistaja-asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. Tänä vuonna OP Janakkala on mm. liikuttanut yli 500 lasta ja nuorta Hippo-kisoissa Janakkalassa sekä tarjonnut kesätyöpaikan 26 janakkalalaiselle nuorelle Kesäduuni OP:n piikkiin-kampanjassa. Lisäksi OP Janakkala jakaa myöhemmin tänä vuonna 50 000 euroa janakkalalaisille eri yhdistyksille parhaillaan käynnissä olevassa Etua Elämään-kampanjassa.

 

- Nojaamme yhteistyökumppaneiden valinnassa vastuullisuusohjelmaamme ja Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksiin, Mikko Suutari muistuttaa.  

 

Kaikkien aikojen tekoja -kysely on käynnissä 9.9.-6.10.2024 osoitteessa: www.op-media.fi/kaikkien-aikojen-tekoja 

  

Lisätiedot medialle   

 

Heidi Vikman puh. 010 2568122