OP Hämeen toimitusjohtaja Mika Helin ohjaa 20 000 euron lahjoituksen lasten ja nuorten hyväksi

Eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Mika Helin ohjaa OP Hämeen tekemät yhteensä 20 000 euron lahjoitukset lasten ja nuorten hyväksi. Lahjoitukset kohdistuvat Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Kanta-Hämeen sekä Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksille. Pankin hallitus osoitti arvostuksensa Helinin pitkälle OP-uralle tarjoamalla hänelle mahdollisuuden kohdentaa lahjoitukset valitsemiinsa kohteisiin.

Eläkkeelle jäävän OP Hämeen toimitusjohtajan Mika Helinin pitkän OP-uran kunniaksi pankin hallitus halusi osoittaa arvostustaan tarjoamalla hänelle mahdollisuuden kohdentaa 20 000 euroa valitsemiinsa lahjoituskohteisiin. Helin kertoo, että lasten hyvinvointi ja luonto ovat lähellä hänen sydäntään. Hän päätyi osoittamaan lahjoitukset vaikeissa tilanteissa olevien lasten ja nuorten hyväksi sekä heidän hyvinvointinsa tukemiseksi.  

"Tämän vuoden aikana olemme omistaja-asiakkaidemme toiveesta tukeneet lähiluontoa laajasti. Se ilahduttaa minua suuresti, sillä luonto on henkilökohtaisesti itselleni tärkeä asia. Halusin kohdentaa läksiäislahjan toiseen itselleni tärkeään aiheeseen, eli lasten ja nuorten hyväksi", Helin kertoo.  

Helin osoitti 10 000 euroa Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiön kautta lasten kliiniseen syöpätutkimukseen sekä yhteensä 10 000 euroa Kanta-Hämeen ja Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksille nuorten turvallisten lähisuhteiden tukemiseksi ja lähisuhdeväkivallan ennalta-ehkäisemiseksi.  

Vuoden vaihteessa toimitusjohtaja Mika Helin siirtyy ansaitulle eläkkeelle. OP Hämeen toimitusjohtajana aloittaa vuoden 2025 alusta pankin nykyinen varatoimitusjohtaja Mika Kivimäki. Tuleva toimitusjohtaja Mika Kivimäki on aktiivinen pyöräilijä. Hän on polkenut kaksi viimeisintä kautta Team Rynkebyssä, joka ohjaa keräämänsä varat Aamu Säätiölle ja Sylva ry:lle. Helin kertoo haluavansa kunnioittaa lahjoituksella myös kaimaansa, joten Aamu Säätiö valikoitui toiseksi kohteeksi hänen omien arvojensa lisäksi myös tulevan toimitusjohtajan arvomaailman mukaisesti.  

Lahjoitukset ennaltaehkäisevään väkivaltatyöhön sekä lasten syöpähoidon tutkimukseen ja hoidon kehityshankkeisiin 

"Lahjoitus tullaan käyttämään digitaaliseen ennaltaehkäisevään väkivaltatyöhön, jonka tarve on suuri", kertoo Kanta-Hämeen Ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Paula Arbelin.  

Lahden ja Kanta-Hämeen ensi- ja turvakotien tavoite on lisätä Kanta- ja Päijät-Hämäläisten 13-29-vuotiaiden nuorten hyvinvointia ja tietoisuutta turvallisista lähisuhteista ja lähisuhdeväkivallan ehkäisystä, lähisuhdeväkivallan muodoista ja sen tunnistamisesta. Yksi keino toteuttaa tätä tavoitetta on luoda vastuullista some-sisältöä, joissa keskitytään toisten kunnioittamiseen, empatiaan ja omien rajojen asettamiseen.

"Lahjoituksen avulla voimme tavoittaa nuoria muun muassa sosiaalisen median ympäristöissä ja tarjota heille tärkeää tietoa, tukea ja työkaluja turvallisten ihmissuhteiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Nuorten turvallisuus ja hyvinvointi on yhteinen asiamme ja on hienoa, että Hämeen Osuuspankki haluaa olla mukana tässä työssä" Arbelin toteaa.  

"Aamu Säätiön kautta tuetaan merkittävällä tavalla suomalaista lasten syöpätutkimusta. Suomessa lasten syöpähoitotulokset ovat maailman huippua, mutta lasten syöpätutkimus ja hoitojen kehittäminen tarvitsevat jatkuvasti lisää varoja, jotta voimme taata parhaat hoidot jokaiselle syöpään sairastuneelle lapselle. Joten toisena kohteena osoitan 10 000 euroa tähän tärkeään työhön", Helin kertoo. 

Aamu Säätiön asiamies Laura Paasio kertoo, että lahjoitus kohdistetaan käynnissä olevaan lasten akuutin lymfaattisen leukemian (ALL) kliiniseen tutkimukseen ALLTogether, joka on yksi Aamu Säätiön rahoittamista kansainvälisistä hoitotutkimuksista. Kyseisen, uusia innovatiivisia menetelmiä kuten immunoterapiaa hyödyntävän tutkimuksen ansiosta lasten ALL-leukemian eloonjäämisennuste on noussut jopa 95 %:iin. 

"Tarvitsemme jatkuvaa tutkimusta, jotta tulevaisuudessa jokainen syöpään sairastunut lapsi voidaan parantaa. Suomessa lasten kliininen syöpätutkimusrahoitus on jo pitkään ollut vain Aamu Säätiön varassa – yksityishenkilöt ja yritykset ovat viimeisen reilun 10 vuoden aikana mahdollistaneet sen, että syöpään sairastuneet lapset ovat saaneet uudenaikaista ja huipputasoista syöpähoitoa", toteaa Paasio. 

Tekoja lähiluonnon hyväksi 

OP Häme on lahjoittanut tämän vuoden aikana yhteensä yli 200 000 euroa hyväntekeväisyyskohteisiin. Lahjoituskohteet ovat nousseet omistaja-asiakkaille tarkoitetun Kaikkien aikojen tekoja -kyselyssä nousseiden toiveiden perusteella sekä pohjautuen pankin vastuullisuusohjelmaan. Kaikkien aikojen tekoja -kysely järjestetään vuosittain ja sen tarkoituksena on antaa omistaja-asiakkaille mahdollisuus vaikuttaa oman pankin vastuullisuustekoihin. Kyselyn vastauksia hyödynnetään suunnitellessa seuraavan vuoden vastuullisuustekemistä.  

Pankki on tämän vuoden aikana tehnyt lahjoituksia lasten ja nuorten hyväksi mahdollistamalla kesätyön 200:lle nuorelle. Lisäksi pankki on antanut stipendirahaa koulumenestyksestä. 

Tänä vuonna lahjoituksissa on erityisesti huomioitu myös lähiympäristö ja eläinten hyvinvointi. Uusimpana lahjoituskokonaisuutena pankki teki Kaikkien aikojen tekoja -kyselyssä nousseiden toiveiden perusteella lahjoituksen Hämeen eläinten ja lähiluonnon hyväksi. Pankin ensimmäisen vuoden kunniaksi järjestetyn Hyvä Häme! -hyväntekeväisyyskampanjalla kannustettiin hämäläisiä liikkumaan. Tavoiteltu 50 000 euron lahjoitussumma saatiin kerrytettyä liikkumalla ja se tullaan lahjoittamaan Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen piirille lasten ja nuorten ympäristökasvatusta varten.  

Lahjoitustoiminta on osa OP Hämeen vastuullisuustyötä toiveikkaamman tulevaisuuden eteen.