Toimitusjohtajan uuden vuoden terveiset

Moni asia muuttui kevättalvella 2022. Olemme pitkään saaneet nauttia matalasta korkotasosta ja tasaisesta hintakehityksestä. Korkotaso on ollut negatiivinen vuodesta 2016 aina kevääseen 2022 saakka. Myös inflaatio on ollut useita vuosia alhainen, viime vuonna vain 2.2 prosenttia. Niin ikään sähkön ja öljyn hintataso on ollut varsin tasainen, jopa edullinen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muutti monia vakiintuneita talouden asioita: Inflaatio nousi marraskuussa yli yhdeksän prosentin, 12 kuukauden Euriborkorko on noussut puolessa vuodessa 3.8 prosenttia ja sähkön hinta on moninkertainen siihen mitä on totuttu.

Kaikki nämä vaikuttavat kotitalouksien arkeen ja monen perheen talous on todella haasteellinen. Hyvä pankkisuhde testataan vaikeina aikoina ja ehkäpä joku muistaa kuulleensa sloganin: ”OP on mukana elämän eri käänteissä.”  Jos perheen talouden suunnitteluun tai tervehdyttämiseen tarvitaan apua, kannustan nopeaan yhteydenottoon pankkimme asiantuntijoille. Löydämme yhdessä talouteen sopivia joustoja ja ratkaisuja, jotka sopivat tähän aikaan.
Taantumat ovat harvoin toistensa kaltaisia. -90 luvun laman aikana korkotaso oli reilusti yli 10 prosenttia ja Suomea vaivasi suurtyöttömyys. Tässä ajassa korkotaso on edelleen varsin alhainen ja työllisyysaste on ennätyksellisen hyvä ja työpaikkoja on tarjolla. Syksystä alkaen asuntokauppa on käynyt varsin vaatimattomasti ja patoutumaa on syntynyt, sillä perheiden tarpeet eivät muutu taantumienkaan aikana – uusia koteja tarvitaan aina.  Olen optimistinen ja ennustan talouden lähtevän uudelleen kasvuun ensi keväänä. Asuntojen hintataso on laskenut, joten vuonna 2023 on hyvä aika tehdä asuntokauppoja.

Tilinpäätöksen tekeminen alkaa ensiviikolla, mutta jo nyt voin kertoa, että OP Etelä-Pirkanmaan vuosi on sujunut suotuisasti. Asiakasmäärä on ripeässä kasvussa, kuin myös rahoitustoiminta ja asiakkaiden talletukset. Asiakkaat ovat hoitaneet lainansa erinomaisesti ja luottotappioiden määrä on olematon. Pankin vakavaraisuus on erinomaisella tasolla ja OP on turvallinen kumppani.

Omistaja-asiakkaat saavat bonuksia vuonna 2022 noin 1.5 miljoonan euron arvosta. Haastavana taloudellisena aikana OP Ryhmä on päättänyt maksaa ensi vuonna 30 prosentin lisäbonukset. Merkittävä osa niistä suuntautuu lapsiperheille, joilla on asuntolainoja. Vuonna 2023 omistaja-asiakkaat siis nauttivat 1.500.000 + 450.000 euron lisäbonuksista ja varsin moni omistaja-asiakas kuittaa auto- tai kotivakuutuksen bonuksillaan. Lisäbonukset tukevat monen perheen taloutta merkittävästi.

Vuosi 2023 aloitetaan konttoriremonteilla: Akaan konttori muuttaa parasta aikaa apteekin naapuriksi, kun pankin nykyisissä tiloissa alkaa mittava konttoriremontti. Pankkipalvelut ovat Akaassa avoinna seuraavan kerran maanantaina 9.1. osoitteessa Valtatie 6.  

Tammikuussa alkaa Urjalan konttorin remontti, jossa pankille remontoidaan noin 170 m2:n tilat pankkisalin viereiseen kokoustilaan. Tavoitteena on, että konttorin palvelut ovat käytössä myös remontin ajan ja valmista on viimeistään maaliskuussa.
Myös Valkeakoskella tapahtuu: OP-Koti tuplaa neliönsä Valtakadun varrella, kun viereinen liiketila yhdistetään kiinteistövälityksen tiloihin. OP- Isännöinnin tiloja kolmannessa kerroksessa remontoidaan kevään 2023 aikana. Toimimme siis erillä tapaa kuin kilpailijat – me rakennamme ja remontoimme asiakkaille ja työntekijöille viihtyisämpiä tiloja – muut pankit supistavat konttoriverkostoaan.

ePOP on vahva urheilun, liikunnan ja kulttuurin tukija koko toimialueella. Asiakaskyselyn perusteella pankin tuen toivotaan suuntautuvan erityisesti nuorten työllisyyden tukemiseen ja vanhusten auttamiseen.  Lahjoitimme joulukuussa 2022 paikallisille 4H kerhoille 5.000 euroa. Varat käytetään nuorten palkanmaksuun.  Nuoret toimivat ulkoiluavustajina ja seuranpitäjinä vanhusten ryhmäkodeissa. Avustuksemme riittää 333 nuoren ja vanhuksen kohtaamiseen. Kesällä 2022 maksoimme 30 nuoren palkan OP Kesäduuni kampanjassa. Heidän työpanoksensa lahjoitettiin toimialueemme yleishyödyllisille yhdistyksille. ePOP on mukana myös ensikesänä OP Kesäduunissa! Jos mielessäsi on hanke tai taho, jota pankkimme olisi hyvä tukea – anna meille vinkkiä!

Kiitän työkavereita, hallintoa ja asiakkaita vuodesta 2022. Vaikeiden aikojen yli päästään yhdessä tekemällä. Menestyksekästä Uutta Vuotta 2023! 

Valkeakoskella 30.12.2022

Juha Luomala
toimitusjohtaja