OP tiedotti huhtikuussa Tuotto-osuuksien vuoden 2019 korkojen maksun lykkääntyvän kesäkuulta lokakuulle 2020 EKP:n ja Finanssivalvonnan antamien suositusten mukaisesti.
Olemme yksi Euroopan vakavaraisimmista pankeista, ja CET1-vakavaraisuutemme eli ydinpääomamme oli kesäkuun lopussa vahva 17,7 prosenttia. Tämä ylittää viranomaisen asettaman minimivaatimuksen 8 prosenttiyksiköllä. Vuodelta 2019 kertynyt Tuotto-osuuksille maksettava korko on yhteensä 97 miljoonaa euroa, mikä oli ainoastaan 11,6 prosenttia vuoden 2019 tuloksestamme ennen veroja. Lykätyt tuotto-osuuksien korot olivat vain 0,9 prosenttia CET1-pääomista, jotka olivat 10,8 miljardia euroa vuoden 2019 lopussa. Korkojen maksulla ei ole vaikutusta ryhmämme CET1-vakavaraisuuteen.
Suosituksella EKP ja Finanssivalvonta pyrkivät turvaamaan pankkien kyvyn tukea reaalitaloutta yritys- ja kotitalousrahoituksella koronapandemian aiheuttaman talouskriisin vaikutusten helpottamiseksi.
Osuuspankin Tuotto-osuus
Tuotto-osuus on osuuspankin omistaja-asiakkaan pitkäaikainen oman pääoman ehtoinen sijoitus omaan osuuspankkiin. Tuotto-osuudelle asetetaan vuosittain tuottotavoite, joka vuodelle 2019 oli 3,25 prosenttia. Tuotto-osuuden korko maksetaan vuosittain pankin voitonjakokelpoisesta ylijäämästä edustajiston tai osuuskunnan kokouksen päätöksen mukaisesti.
Olemme viestineet Tuotto-osuuden omistajille asiasta verkkoviestillä ja kirjeellä. Pahoittelemme, että korkojen maksu lykkääntyy tammikuulle 2021.