Antonio Stradivarin (1644–1737) nimi yhdistetään korkeimpaan mahdolliseen laatuun. Jos Rembrandt, Shakespeare tai Einstein ovat jättiläisiä alallaan, samaan joukkoon voi lukea myös Stradivarin. Tämä Cremonassa elänyt mestari kehitti viulun tekemisen taidon niin pitkälle, ettei sitä lukemattomista yrityksistä huolimatta ole pystytty parantamaan.
Stradivari kehitti viulumallin, jota useimmat yhä pitävät ihanteena. Tämä niin kutsuttu kultainen malli syntyi noin vuonna 1700, ja poikkeuksellisen hienoja soittimia syntyi mestarin kädestä vielä 25 vuoden ajan. Näistä Stradivarin “kultaisen kauden” soittimista on mahdotonta löytää yhtään varsinaista heikkoutta: ne ovat esteettisesti elegantteja ja toiminnallisesti täydellisiä. Pelkästään käsityöläisenä maailmanhistoriassa ei liene montaa Stradivarin veroista.
Suomessakin on muutamia Stradivarin valmistamia viuluja, mutta yleisesti tiedossa on vain yksi kultaisen kauden soitin, jonka omistaa OP Ryhmän Taidesäätiö sr. Tämä vuonna 1702 valmistunut viulu hankittiin säätiön kokoelmiin vuonna 1986. Alun perin viipurilaisen Harry Wahlin kokoelmaan kuulunut Stradivarius oli Yhdysvalloista Suomeen saapuessaan melkoinen mediatapaus.
Taidesäätiön Stradivarius on malliltaan harmoninen ja lievässä epäsymmetrisyydessään samalla elävä. Soittimen kansi ja pohja ovat täyteläiset; soittimessa ei ole haettu maksimaalista äänenvoimakkuutta, vaan rikasta väri- ja sävyskaalaa. Stradivariukselle tyypillistä on huomattavan suuret mahdollisuudet saada soittimesta erilaisia nyansseja. Luonnollisesti myös viulun yksityiskohtien viimeistely on täydellistä.
Taidesäätiön Stradivariusta soittaa tällä hetkellä Albert Sahlström. Viulun edellinen haltija oli Rebecca Roozeman.
