OP Kainuu lahjoittaa yhteensä 100 000 € lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja toiveikkaamman tulevaisuuden rakentamiseen

Omistaja-asiakkaille tehdyn Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksena Kainuun Osuuspankin halutaan paikallisena vastuullisuustekona tukevan eri tavoin lasten ja nuorten hyvinvointia ja tulevaisuudenuskoa.

 

Tässä tarkoituksessa OP Kainuu etsii tapoja edistää lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa ja tukea harrastustoimintaa pankin toimialueella Kajaanissa, Sotkamossa, Hyrynsalmella, Ristijärvellä ja Vaalassa.

Toivomme saavamme toimialueemme yleishyödyllisiltä tahoilta hakemuksia, miten pankki voisi konkreettisesti auttaa lapsia ja nuoria erilaisissa liikunta-, taito-, taide- tai kulttuuriharrastuksissa taikka muussa harrastustoiminnassa. Kaikkien aikojen tekoja -lahjoitushaun kautta lahjoitamme yhteensä 100 000 euroa OP Kainuun toimialueen yleishyödyllisille ja rekisteröidyille yhdistyksille, seuroille, järjestöille tai muille toimijoille.

Kaikkien aikojen tekoja 2024 -kampanjan ensimmäisten 70 000 € saajat on valittu

Kampanjahaku on ollut käynnissä 1.7.2024 lähtien ja lahjoituksia on jaettu ensimmäisille 22 yhdistykselle yhteensä yli 70 000 euroa. Lahjoituksia jaettiin ympäri OP Kainuun toimialuetta Kajaaniin, Sotkamoon, Hyrynsalmelle, Ristijärvelle ja Vaalaan. Valinnat perustuivat kunkin hakijan hakemuksessaan perustelemaan käyttötarkoitukseen ja lahjoitussummat pyrittiin suhteuttamaan tavoitettujen lasten ja nuorten lukumääriin.

Kaikkien aikojen tekoja 2024 -lahjoituksia ovat tähän mennessä saaneet:

  • Taitoluistelijat Kajaani ry, 8.100 €
  • Kajaanin Palloilijat ry. 7.500 €
  • Ulko-opet ry, 7.250 €
  • Kajaani Dance - Tanssiteatterin kannatusyhdistys ry, 7.000 €
  • Ristijärven vanhempainyhdistys ry, 6.030 €
  • FC Wimma Kajaani ry, 5.000 €
  • MLL Linnan Yhdistys ry, 3.010 €
  • Kajaanin Junnuhokki 68 ry, 3.000 €
  • Kajaanin sairaalakoulu, Palokankaan koulu, 3.000 €
  • Kätönkoulun vanhempainyhdistys ry, 3.000 €
  • Tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba ry, 3.000 €
  • High Five Agility Team ry, 2.000 €
  • Kainuun Vapaa-ajankalastajat ry, 2.000 €
  • Kuhmon Keiketys ry, 2.000 €
  • Kainuun Kirjailijat ry, 1.900 €
  • Vuokatin Vaeltajat Ry, 1.290 €
  • Pro riders Kainuu ry, 1.000 €
  • Mainuan Kylän Edistäminen Ry, 1.000 €
  • Otanmäki kyläyhdistys ry. 1.000 €
  • Voimistelu- ja urheiluseura Kuluntalahden Kunto ry, 1.000 €
  • Budoseura Kajaanin Kojou ry, 800 €
  • Kajaanin 4H-yhdistys ry, 500 €

  

Paikallinen yhdistys tai seura – hae lahjoitusta lasten ja nuorten harrastustoimintaan

Lahjoitustuki on rahamääräinen ja vuoden 2024 lahjoituspotista on jaettavissa vielä noin 30 000 euroa loppuvuoden aikana. Lahjoituspäätöksen teemme kokonaisharkinnan perusteella ja otamme siinä erityisesti huomioon varojen käyttötarkoituksen ja -tavan sekä tuestamme hyötyvien lasten ja nuorten lukumäärän. Edellytämme hakijalta/toimijalta arvojemme, ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen, mukaista toimintaa.

Lahjoitusta pääsette hakemaan sähköisen lomakkeen kautta. Lomakkeella kysytään perustietojen lisäksi haettavan lahjoituksen rahamäärää, lahjoitusvarojen käyttötarkoitus sekä osallistuvien lasten ja nuorten määrä. Täyttäkää hakemus mahdollisimman seikkaperäisesti ja tarvittaessa voitte lisätä mukaan liitetiedostoja.

 
Lahjoitushaku on voimassa 1.7.2024 lähtien toistaiseksi ja lahjoituspäätöksiä tehdään juoksevasti pankin hallituksen kokouksissa yhteissummaltaan 100.000 eurolla loppuvuoden 2024 aikana. Ensimmäiset päätökset on tehty pankin hallituksen kokouksessa 22.8.2024. Jäljelle jääneen noin 30 000 euron lahjoituspotin jaamme loka-marraskuun aikana. Seuraava päätöskokous on 24.10.2024 ja toivomme hakemukset hyvissä ajoin ennen kokouspäivämäärää. Olemme yhteydessä kaikkiin hakemuksen jättäneisiin.

 

Edellytämme lahjoitusten saajilta jälkikäteistä raportointia, mitä lahjoitustuella saatiin aikaan ja kuinka moni lapsi tai nuori hyötyi lahjoituksesta.

Valitettavasti emme pysty tukemaan lahjoituksella yksittäisiä urheilujoukkueita, jaostoja tai yksityishenkilöitä, vaan toivomme lahjoitushakemuksia seuratasolla. Hyvän liiketavan periaatteiden mukaisesti emme myöskään tue uskonnollista tai poliittista toimintaa. Valtakunnallisiin hankkeisiin osallistumme osana OP Ryhmää. Odotamme kaikkien tukemiemme yhdistysten ja seurojen toimivan vastuullisesti sekä kestävien arvojen mukaisesti.
  

Tehdään yhdessä kaikkien aikojen tekoja!
 

Lisätiedot:

- Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jenni Tuikka, p. 010 256 1776, jenni.tuikka@op.fi
- Toimitusjohtaja Teuvo Perätalo, p. 040 730 1509, teuvo.peratalo@op.fi