Nuorten naistaiteilijoiden esiinnousussa 1970-luvulla Leena Luostarinen oli hallitseva hahmo.
Hänen voimakkaat, persoonalliset usein eläinaiheiset maalauksensa muodostivat uudenlaista ja ennennäkemätöntä kuvastoa suomalaisen taidemaalauksen kenttään. Kansainvälisyys, italialainen arte povera ja uusekspressiivisyys ovat Luostarisen tuotannossa vuosien saatossa saaneet yksilöllisen ja tunnistettavan tavan lähestyä maalaamisen fyysistä ulottuvuutta. Värin itsearvoinen merkitys raskaana paksuna massana tai äärettömän ohuena, ikään kuin heijastuksena antavat Luostarisen maalauksille kerroksellisuutta ja salaperäistä houkutuksen lumovoimaa, joka vie katsojan vieraaseen maailmaan.
Leena Luostarinen sai useita merkittäviä tunnustuksia mm. Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinnon ja Pro Finlandia.
Teksti: Tero Laaksonen, professori, hallituksen jäsen