Perhekokonaisuus – kerrytä OP-bonuksia yhdessä

Asuuko taloudessasi useampi saman osuuspankin omistaja-asiakas? Perhekokonaisuuden muodostaminen kannattaa, sillä voitte kerryttää yhteisiä OP-bonuksia. Ne pienentävät kaikkien perhekokonaisuuteen kuuluvien henkilöiden pankkipalvelu- ja vakuutusmaksuja.

Miten hyödyn perhekokonaisuudesta?

  1. Perhekokonaisuudessa OP-bonuksia kertyy yhdelle bonustilille useamman henkilön asioinnista. Vuonna 2024 bonuksia kertyy omistaja-asiakkaille 40 % enemmän kuin normaalisti.
  2. Perhekokonaisuuteen voidaan liittää myös alle 18-vuotiaita lapsia. Tällöin myös perheen pienimmille kertyvät bonukset ovat yhteisessä käytössä.
  3. Yhdessä kerrytettyjä bonuksia voidaan käyttää esimerkiksi perhekokonaisuuteen kuuluvien henkilöiden vakuutusmaksuihin ja lainanhoitokuluihin.

OP-bonuksia kertyy esimerkiksi asunto- ja opintolainasta, rahastoista ja maksetuista vakuutusmaksuista. Bonuslaskurin avulla näet, paljonko sinulle ja perhekokonaisuuteesi kuuluville henkilöille voisi kertyä bonuksia vuodessa.

Miten perhekokonaisuus muodostetaan?

Perhekokonaisuuden voivat muodostaa samassa taloudessa asuvat henkilöt, jotka ovat omistaja-asiakkaita samassa osuuspankissa.

  1. Voit muodostaa perhekokonaisuuden tai lisätä siihen uuden henkilön soittamalla OP:n asiakaspalveluun tai lähettämällä meille viestin OP:n digipalveluissa.
  2. Perhekokonaisuuden muodostamiseen tarvitaan kaikkien siihen kuuluvien henkilöiden kirjallinen suostumus. Jos perhekokonaisuuteen halutaan liittää lapsi, tarvitaan siihen molempien huoltajien suostumus.
  3. Yksi henkilö nimetään perhekokonaisuuden omistajaksi, jonka bonustilille kaikkien OP-bonukset kertyvät. Muut henkilöt ovat perhekokonaisuuden osallisia.
  4. Kun kaksi täysi-ikäistä muodostavat perhekokonaisuuden, tulee heidän etukäteen päättää, kumpi on perhekokonaisuuden omistaja ja kumpi osallinen. Alaikäinen voi olla perhekokonaisuuden osallinen, mutta ei omistaja.

OP-bonuksilla maksetaan ensin perhekokonaisuuden omistajan palvelumaksut ja sen jälkeen osallisten palvelumaksut.

Perhekokonaisuuden hallinnointi on helppoa OP-mobiilissa

Perhekokonaisuuden omistaja voi muokata perhekokonaisuutta kätevästi OP-mobiilissa. Hän voi antaa osalliselle oikeuden nähdä bonustiedot sekä bonustilin tapahtumat tai poistaa osallisen perhekokonaisuudesta. Tämä on toistaiseksi mahdollista vain perhekokonaisuuksissa, joissa on kaksi täysi-ikäistä henkilöä.

Omistaja näkee myös, paljonko osalliset ovat kerryttäneet bonuksia ja mihin niitä on käytetty OP-mobiilissa ja op.fi-palvelussa.

Jos sinulla ei ole vielä OP-mobiilia käytössäsi, voit ladata sen sovelluskaupastasi.

Lapsikin hyötyy omistaja-asiakkuudesta

Jo pienikin lapsi hyötyy omistaja-asiakkuudesta. Voit avata lapsellesi tilin vaikka jo heti hänen synnyttyään. Näin lapsesi hyötyy pidemmän aikaa hänelle tarjottavista eduista ja pääsee kasvaessaan harjoittelemaan rahankäyttöä ja säästämistä omalla tilillään. Omistaja-asiakkuuden jäsenosuusmaksu voi mainiosti myös toimia lapsen ensimmäisenä sijoituskohteena, kun osuuteen sijoitettu summa säilyy säästössä.

Lapset saavat omistaja-asiakkaanamme seuraavia etuja:

  1. Maksuton Käyttötili
  2. Käyttötilille 0,25 % korkoa
  3. OP-bonuksia rahastosäästöistä ja säästämisen tileillä olevista varoista – voit tallettaa lapsilisät ja lahjoitukset esimerkiksi Kasvutuottotilille

Lisäksi ostat, myyt ja vaihdat suurinta osaa rahastoistamme ilman kuluja, kun haluat säästää lapsellesi tulevaisuuden varalle.

Tilit tarjoaa osuuspankki.

Liity omistaja-asiakkaaksi

Voit liittyä omistaja-asiakkaaksi, kun maksat jäsenosuusmaksun, joka useimmissa pankeissa on 100 euroa. Muita liittymismaksuja ei ole. Jos joskus päätät luopua omistaja-asiakkuudestasi, saat jäsenosuusmaksun takaisin.

Jos olet osuuspankin asiakas ja sinulla on OP:n tunnukset, voit liittyä omistaja-asiakkaaksi kirjautumalla op.fi-palveluun.

Jos et vielä ole osuuspankin asiakas ja sinulla on toisen pankin tunnukset, voit tulla asiakkaaksi ja liittyä samalla omistaja-asiakkaaksi helposti verkossa.

OP-bonuksia käytetään omistajan ja osallisten maksuihin

Perhekokonaisuuden OP-bonuksia käytetään kaikkien siihen kuuluvien henkilöiden pankkipalvelu- ja vakuutusmaksuihin. Bonuksilla maksetaan ensin bonustilin omistajan palvelumaksut ja sen jälkeen perhekokonaisuuden osallisten palvelumaksut. Bonuksia käytetään lisäksi vakuutusmaksuihin, kun vakuutuksen ottaja ja maksaja ovat sama henkilö.

Bonustietojen näkyvyys

Perhekokonaisuuden omistaja näkee aina perhekokonaisuuden bonustiedot ja voi antaa myös osalliselle luvan nähdä ne. Tämä on kuitenkin toistaiseksi mahdollista vain perhekokonaisuuksissa, joissa on kaksi täysi-ikäistä henkilöä.

Jos perhekokonaisuuden osalliselle annetaan lupa nähdä bonustiedot, hän näkee samat tiedot kuin perhekokonaisuuden omistaja sen vuoden alusta, jolloin lupa on annettu. Poikkeuksena tässä on kuitenkin bonustili, jonka tapahtumat tulevat näkyviin luvanantohetkestä lähtien.

Perhekokonaisuuden omistajan tulee huomioida, että osallisen on mahdollista päätellä bonustiedoista pankkisalaisuuden alaista tietoa.

Tällaista tietoa ovat esimerkiksi OP-bonuksia kerryttävä

  • pankki- ja vakuutusasioinnin volyymi, kuten pankkitalletusten ja lainojen kokonaismäärä
  • vakuutustuotteiden tyyppi
  • kaikki yksittäiset bonusten käyttötapahtumat

Perhekokonaisuuden omistaja voi koska tahansa poistaa OP-mobiilissa osalliselle antamansa luvan nähdä bonustiedot. Mikäli perhekokonaisuuteen kuuluu muitakin kuin kaksi täysi-ikäistä henkilöä, lupaa ei toistaiseksi ole mahdollista antaa. Lupaa ei myöskään voi antaa alaikäiselle perheenjäsenelle.

18 vuotta täyttänyt poistetaan perhekokonaisuudesta

Alaikäinen osallinen poistetaan perhekokonaisuudesta automaattisesti, kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Jos hän kuitenkin haluaa jatkaa perhekokonaisuudessa, pitää hänen antaa siitä kirjallinen suostumus pankissa.

Koska 18 vuotta täyttävä on omistaja-asiakas, hänelle avautuu automaattisesti oma bonustili, kun hänet poistetaan vanhemman perhekokonaisuudesta.

Perhekokonaisuuden purkaminen

Jos perhekokonaisuus puretaan tai joku osallisista poistuu, kaikki kertyneet OP-bonukset jäävät perhekokonaisuuden omistajalle. Yhdessä kerrytettyjä OP-bonuksia ei jaeta perhekokonaisuuden osallisten kesken.

Omistaja-asiakkaaksi liittyminen ja jäsenosuusmaksu

Omistaja-asiakkaaksi liittymiseen vaikuttaa nykyinen asiakkuutesi ja mahdolliset käytössäsi olevat tunnukset.

• Jos olet osuuspankin asiakas ja sinulla on OP:n tunnukset voit liittyä omistaja-asiakkaaksi kirjautumalla op.fi-palveluun. Liity omistaja-asiakkaaksi

• Jos olet osuuspankin asiakas, mutta sinulla ei ole OP:n tunnuksia, aloita varaamalla aika neuvotteluun. Varaa aika

• Jos et ole osuuspankin asiakas, mutta sinulla on toisen pankin tunnukset ja osuuspankin asiakkuus kiinnostaa, tule asiakkaaksemme verkossa. Tule asiakkaaksi helposti verkossa

Jäsenosuusmaksu

Liittymisen yhteydessä maksat kertasijoituksena jäsenosuusmaksun, muita maksuja ei ole. Useimmissa pankeissa jäsenosuusmaksu on suuruudeltaan 100 euroa. Löydät jäsenosuusmaksun määrän omistaja-asiakashakemukselta ja omasta osuuspankistasi.

Jos joskus päätät luopua omistaja-asiakkuudestasi, saat jäsenosuusmaksun kokonaan takaisin. Jäsenosuusmaksu palautetaan vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jolloin omistaja-asiakkuus päättyi.

Osuuspankilla on kuitenkin sääntöjen mukaisesti oikeus kieltäytyä jäsenosuusmaksun palauttamisesta. Osuuspankin säännöt ovat nähtävillä pankin op.fi-verkkosivustolla sekä pääkonttorissa.

Kuka voi liittyä omistaja-asiakkaaksi?

Omistaja-asiakkaaksi voi liittyä OP Ryhmän palveluja käyttävä henkilö, yhteisö tai säätiö kansalaisuudesta riippumatta.

Lapsi omistaja-asiakkaana

Lapsi voi liittyä omistaja-asiakkaaksi. Jos molemmat vanhemmat ovat lapsen huoltajia, vanhemmat allekirjoittavat yhdessä alaikäisen lapsensa omistaja-asiakashakemuksen. Vanhemmat antavat samalla suostumuksensa sille, että lapselle alkaa kertyä OP-bonuksia. Jos jäsenosuusmaksu maksetaan lapsen omalla työllä hankkimilla varoilla, voi lapsi itse allekirjoittaa jäsenhakemuksen ja maksaa jäsenosuusmaksun.

Omistaja-asiakas eroaa itse

Omistaja-asiakkaalla on milloin tahansa oikeus erota osuuspankin jäsenyydestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti omaan osuuspankkiinsa. Omistaja-asiakkuuden päättymispäivä on se päivä, jona osuuspankki on vastaanottanut eroilmoituksen. 

Omistaja-asiakkaan kuolema

Omistaja-asiakkuus päättyy omistaja-asiakkaan kuolemaan. Kuolinpesä voi vainajan jälkeen toimitettavassa osituksessa tai perinnönjaossa siirtää vainajan omistaja-asiakkuuden tavallisimmin joko leskelle tai perilliselle.

Osuuspankin omistaja-asiakkuus on arvokas ja erilainen lahja, joka ilahduttaa pitkään. Se sopii esimerkiksi syntymäpäivä- tai valmistujaislahjaksi.

Kysy osuuspankistasi ohjeet, jos haluat antaa omistaja-asiakkuuden lahjaksi. Jos lahjan saaja on alaikäinen ja molemmat vanhemmat ovat lapsen huoltajia, vanhemmat allekirjoittavat yhdessä alaikäisen omistaja-asiakashakemuksen.