Lapsiperheiden talous on voimakkaasti kohonneiden elinkustannusten myötä aiempaa tiukemmalla. Hopen syksyllä 2023 tekemän asiakaskyselyn mukaan 56 % Hopen asiakkaista on yksinhuoltajia, jolloin koko perheen tulot ovat yhden huoltajan varassa. Yhden huoltajan perheistä yli 10 % saa toimeentulotukea ansiotulon rinnalla. Asiakaskyselyn vastauksissa näkyi huoli elämisen perustarpeista, taloudellisen tiukkuuden heijastuminen mielialaan sekä suoranainen nälkä.
Vaasan Osuuspankki ja Hope ry haluavat yhdessä tukea lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta. Keräyksellä halutaan varmistaa, että jokaisella koululaisella on oma reppu heti lukuvuoden alusta lähtien – oli kyseessä sitten ihka ensimmäinen koulupäivä tai paluu pulpettiin.
- Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus käydä koulua hyvällä mielellä, pienillä teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia. Haluamme kiinnittää yhdessä Hope ry:n kanssa huomiota lapsiperheiden avuntarpeeseen ja kannustaa myös asiakkaitamme hyviin tekoihin. Tänä kesänä haastamme keräykseen mukaan alueemme yritykset ja työyhteisöt, kertoo tj. Ulf Nylund Vaasan Osuuspankista.
Reppu joka selkään -keräyksessä kuka tahansa voi lahjoittaa koululaiselle repun tai muita koulutarvikkeita. Lahjoitusten toivotaan olevan uusia ja käyttämättömiä.
Keräys on järjestetty jo seitsemän kertaa, ja sen avulla on joka vuosi saatu yhteensä tuhansia reppuja peruskoululaisille. Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo saaneensa asiakasperheiltä paljon kiitollista palautetta. Koulutarvikkeet liittyvät olennaisesti koulunkäyntiin ja reppu symboloi osaltaan uuden lukukauden aloitusta.
- Ekaluokkalaisten lisäksi myös vanhemmat oppilaat kaipaavat mieleisiään tarvikkeita. Haluamme kannustaa ihmisiä tukemaan koulutielle lähteviä lapsia ja nuoria. Konkreettisella lahjoituksella ja sen myötä välittyvällä välittämisen tunteella voi saada aikaan elämänmittaisen positiivisen muiston, Hostila sanoo.
Lahjoitukset voi toimittaa Vaasan Osuuspankin konttoreihin 8.–26.7.
Hopen asiakaskysely toteutettiin seitsemän paikallistiimin asiakasperheille 23.10.-5.11.2023 ja siihen saatiin yhteensä 1232 vastausta.