OP Tampere tukee toimialueen yhdistyksiä 40 000 eurolla – omistaja-asiakkaat voivat vaikuttaa lahjoituskohteisiin

Perinteikkäällä Hyvä työ -lahjoituksella OP Tampere tukee toimialueensa yhdistyksiä, järjestöjä ja seuroja, jotka pyyteettömällä toiminnallaan tukevat ja ilahduttavat pirkanmaalaista elämää ja arkea. Hyvä työ -lahjoitusta voi hakea yhdistys, järjestö, seura tai muu kolmannen sektorin toimija, jonka kotipaikka tai vakiintunutta toimintaa on pankin toimialueella Tampereella, Hämeenkyrössä, Sastamalan Karkussa, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Ylöjärvellä, Vesilahdella ja Akaan Viialassa.

– Hyvä työ -lahjoitukset ovat yhteiskuntavastuullisen työmme keskiössä, ja ovat olleet sitä jo yli 15 vuoden ajan. Yhteisöllisyys, vertaistuki ja auttamisenhalu tarvitsevat aina euroja ja toivomme, että saamme myös tänä syksynä monipuolisesti hakemuksia eri puolilta toimialuettamme, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen.

Hyvä työ -lahjoitushaku järjestetään aina vuosittain, ja myös viime vuonna lahjoituksia tehtiin yhteensä 40 000 eurolla monipuolisesti aina lasten ja nuorten harrastustoiminnasta ikäihmisten digiopastukseen ja eläinsuojeluun sekä mielenterveystyöhön asti.

– Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia, joten meille on selvää, että liiketoimintamme erinomaisen tuloksen tulee näkyä myös tekemässämme vastuullisuustyössä, kertoo Vilpponen.

Lahjoituksen saajat päätetään viimeistään marraskuussa, ja valinnat perustuvat OP Tampereen vastuullisuusohjelmaan, arvoihin ja omistaja-asiakkaille suunnatun Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksiin. Lahjoituskohteiden valintaan osallistuvat myös OP Tampereen hallinto, omistaja-asiakkaista koostuva edustajisto sekä aktiivisista henkilö- ja yritysasiakkaista koostuva asiakasfoorumi.

Hyvä työ -lahjoituksen hakulomake löytyy OP Tampereen verkkosivuilta. Lahjoitushaku on avoinna 16.9.–13.10.

OP Tampere toivoo omistaja-asiakkailta näkemystä oman osuuspankin vastuullisuustyöhön

Kaikkien aikojen tekoja -asiakaskysely antaa osuuspankin omistaja-asiakkaille äänen ja vaikutusmahdollisuuden oman pankin vastuullisuustyöhön. Kysely on käynnissä 9.9.–6.10. OP Tampere hyödyntää kyselyn tuloksia erityisesti Hyvä työ -lahjoitusten kohdevalinnoissa.
 
Kyselyn teemat pohjaavat OP:n vastuullisuusohjelmaan ja ovat:
  • Mahdollistamme kesätöitä nuorille.
  • Opastamme senioreita turvallisessa digiasioinnissa.
  • Opetamme lapsille ja nuorille fiksua rahankäyttöä.
  • Teemme tekoja lähiluonnon hyväksi.
  • Tuemme lasten ja nuorten harrastustoimintaa.
 
Kysely on julkaistu OP Mediassa, ja vastaamaan pääset alta.