Kaikkien aikojen tekoja

Omistaja-asiakkaillamme on mahdollisuus vaikuttaa pankkimme vastuullisuusteemoihin

Kysymme omistaja-asiakkailtamme, miten pankki voisi tukea ihmisten ja ympäristön hyvinvointia omalla alueellaan. OP Satapirkan omistaja-asiakkaat pääsevät vuosittain vaikuttamaan pankin vastuullisuustyöhön Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn kautta. OP Satapirkan alueella on tämän vuoden aikana tehty tekoja erityisesti lasten ja nuorten hyväksi.

OP Satapirkan omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan pankin ensi vuoden vastuullisuusteemoihin Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla. Viime syksynä kyselyyn osallistui yli 600 OP Satapirkan omistaja-asiakasta.

- Pankki tukee vuosittain merkittävillä summilla ja teoilla oman toimialueensa hyvän elämän edellytyksiä. Haluamme tietää, mikä on omistaja-asiakkaillemme tärkeää ja millaisiin vastuullisuusteemoihin meidän tulisi erityisesti panostaa. Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla omistaja-asiakkaillamme on mahdollisuus kertoa mielipiteensä, OP Satapirkan toimitusjohtaja Janne Pohjolainen sanoo.

Pankki tukee paikallisten ihmisten ja ympäristön hyvinvointia laajalti omistaja-asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. Tänä vuonna mahdollistimme kesätyön sadalle nuorelle alueemme yhdistyksissä. Tämä tarkoitti yhteensä 50 000 euron lahjoitusta paikallisille yhdistyksille nuorten työllistämiseksi. Olemme myös liikuttanut yhteensä 1000 lasta ja nuorta OP Satapirkan alueen Hippo-kisoissa seitsemällä paikkakunnalla yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa, kertoo Pohjolainen. Viime syksyn kyselyssä tärkeäksi teemaksi nousivat myös teot lähiluonnon hyväksi, jonka johdosta toteutimme tänä vuonna henkilöstömme kanssa vapaaehtoistyöpäivän lähiluontomme hyväksi, osallistuen alueellamme vieraslajien torjuntaan ja roskien siivoamiseen, Pohjolainen jatkaa.

Vuosittain tuemme sponsoriyhteistyön kautta myös merkittävällä summalla erityisesti lasten ja nuorten harrastustoimintaa, sekä paikallisia tapahtumia. Sponsori- ja yhteistyöhaku on käynnissä ympäri vuoden nettisivujemme kautta. 

- Nojaamme yhteistyökumppaneiden valinnassa vastuullisuusohjelmaamme ja Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksiin, Pohjolainen muistuttaa. 

Tutustu OP Satapirkan sponsori- ja yhteistyöhakemukseen: https://www.op.fi/web/op-satapirkka/sponsorointi-ja-tukeminen

Kaikkien aikojen tekoja -kysely on käynnissä 9.9.- 6.10.2024.

Omistaja asiakas, vastaa ja vaikuta!