Tulos 1-3/2023: Korkokate nosti pankkitoiminnan tulosta, asiakkaille maksettavat bonukset kasvavat 30 prosentilla

 

  • Pankin vertailukelpoinen tulos kasvoi voimakkaasti ollen 8,2 milj. euroa (2,6 milj. euroa). Asiakasliiketoiminnan korkokate kasvoi noin 88 prosenttia.
  • Pankin CET 1-vakavaraisuus aleni 31,3 prosenttiin (36,5 prosenttia) edellisvuodesta standardimenetelmään siirtymisen vuoksi.
  • Pankin johtoryhmän kokoonpano uudistuu 1.7. alkaen Pasi Erosen jäädessä eläkkeelle. Tehtävässä aloittaa OP Privaten nykyinen sijoitusjohtaja Matti Halttunen.
  • Pankki täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Pankin tasavuosia juhlitaan erilaisten asiakas- ja henkilöstötapahtumien merkeissä. Syksyllä pankin edustajisto päättää ylimääräisestä hyväntekeväisyyslahjoituksesta. 

Asuntolainahakemuksia 30 prosenttia vähemmän kuin vuosina 2021 ja 2022 – sijoitusasuntorahoituksen kysyntä on romahtanut

– Asiakkaat ovat maksaneet lainojaan edelleen suomalaisen säntillisesti ja lyhennysvapaahakemuksia on tehty alkuvuonna edellisiä vuosia vähemmän. Hyvä työllisyys on tukenut lainanhoitoa samoin kuin asiakkaiden talletuspuskurit. Toki asiakkaiden talletukset ovat nyt laskussa. Moni on purkanut talletuksiaan kasvaneisiin elämisen ja asumisen kuluihin sekä lainojen maksuun, kertoo pankinjohtaja Pasi Eronen

OP Ryhmän tutkimuksen mukaan suomalaisten kotitalouksien asuminen ja eläminen on kallistunut talouden koosta riippuen 200-600 eurolla kuukaudessa. Tämän lisäksi päälle ovat monella tulleet kasvaneet lainan korkokulut. Kustannusten noususta huolimatta 60-70 prosenttia asiakkaista pystyy edelleen säästämään säännöllisesti ja keräämään puskureita seuraavaa huonompaa aikaa varten.
 
Moni ostaja on korkojen ja elämisen kustannusten nousun takia joutunut jättäytymään pois asuntomarkkinoilta. Asuntolainahakemuksia on tehty alkuvuonna 30 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuosina 2021 ja 2022. Asuntolainakysyntä on vuosien 2019-2020 tasolla. Asuntolainojen nostot ovat lähteneet maaliskuussa nousuun erittäin matalalta 2022 loppuvuoden ja 2023 alkuvuoden tasolta. Asuntokauppa kävisi edelleen paremmin, jos asiakkaiden haluamia 2000-luvun hyväkuntoisia perheasuntoja olisi enemmän tarjolla. Sijoitusasuntorahoituksen kysyntä on romahtanut.
 
Kovassa, reilusti yli kaksinkertaisessa kasvussa ovat olemassa olevan asuntolainan uudelleenrahoittamisen hakemukset. Asiakkaalla ei ole asunnon vaihtoa, ei remonttia. Haetaan uutta laina-aikaa, lyhennystapaa, lyhennyserän suuruutta, viitekorkoa, korkomarginaalia eli koko lainapaketin uusintaa. Usein lainaa on jo ehditty lyhentää ja nyt haetaan alkuperäisen laina-ajan palauttamista ja kevyempää kuukausierää kasvaneiden kustannusten takia. Iso osa asiakkaista hakee useammalta pankilta esitystä tällaiseen järjestelyyn, kertoo Eronen. 

Asuntokauppa kokenut 2000-luvun haastavimman jakson - pieni käännös parempaan menossa

Asuntokauppa ajautui 2000-luvun suurimpiin haasteisiin syksyllä 2022 ja tilanne on jatkunut vaikeana myös alkuvuoden osalta. Jyvässeudun (Jyväskylä, Laukaa ja Muurame) käytettyjen asuntokauppojen määrä on laskenut toimialalla tammi-maaliskuussa 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Suurin pudotus on ollut kerrostalokaupassa, jossa laskua on 42,7 prosenttia, kommentoi toimitusjohtaja Janne Särkkä OP Koti Keski-Suomesta. 
 
OP Koti Keski-Suomen markkinaosuus on vahvistunut selvästi ollen tammi-maaliskuussa 26,6 prosenttia. Vahvin kasvu on tapahtunut kerrostalokaupassa, jossa yrityksen markkinaosuus on 33,7 prosenttia. Poikkeuksellisen kuuden kuukauden jakson jälkeen asuntokaupan näkymät ovat hienoisesti piristyneet. Sähkön hintakeskustelu on rauhoittunut, uuteen korkotasoon on sopeuduttu ja patoutuneet tarpeet ovat alkaneet purkautua. 
 
Uudistuotannon kauppamäärät ovat laskeneet viimeisen kuuden kuukauden aikana vielä selvästi enemmän ja varsinkin asuntosijoittaminen on rauhoittunut uuden korkeamman korkotason seurauksena. Uudistuotannon kaupassa on nähtävissä myös aktivoitumisen merkkejä ennen kaikkea uuden asunnon omaan käyttöön ostajien osalta. Asuntokauppa tullee vilkastumaan edelleen kevään ja kesän aikana.

Yritysten investointihalukkuus alamaissa

Monella tapaa epävarma taloudenkuva on lyönyt jarrua yritysten investointihalukkuuteen. Mieluummin odotellaan aikoja, jolloin talouden näkymä olisi jonkin verran valoisampi. Lisäksi voimakas korkojen nousu on muuttanut oleellisesti yritysten rahoituskustannuksia, jolloin investointeja ja niiden ajoitusta joudutaan harkitsemaan entistä tarkemmin, kertoo pankinjohtaja Juhana Jacksén. 
 
Vaikka taantuman ennakoidaan olevan suhteellisen lievä, geopoliittinen epävarmuus, voimakas inflaatio, spekulaatiot rahoitusmarkkinoiden kriisistä ja nopeasti nousevat korot ovat luoneet melko synkän varjon lähitulevaisuuden näkymille. Lisäksi joillain toimialoilla työvoimapula jarruttaa edelleen kasvunäkymiä. Yritysasiakkaiden kysyntä muille pankkipalveluille on ollut kuitenkin ilahduttavan aktiivista esimerkiksi erilaisten maksuliikepalveluiden ja sijoituspalveluiden osalta. 
 
OP Keski-Suomen yritysluottokanta supistui alkuvuoden aikana 0,7 prosenttia eli 3.9 milj. euroa ollen maaliskuun lopussa 528,4 milj. euroa. Yritysten talletuskanta on myös supistunut vuoden alusta 69 milj. euroa ollen maaliskuun lopussa 697 milj. euroa. Vuoden takaiseen kasvua on kuitenkin yli 47 milj. euroa. 
 
OP Keski-Suomen asiakkaat ovat varautuneet kohtuullisen hyvin korkojen nousua vastaan, sillä melkein kolmannes yritysten luottokannasta sisältää korkosuojauksen. Tämä asiakasjoukko on tällä hetkellä erittäin tyytyväinen mataliin rahoituskustannuksiin, korkojen nousun jatkuttua edelleen koko alkuvuoden. Heikkenevästä suhdannetilanteesta huolimatta asiakkaiden maksukyky on säilynyt edelleen hyvänä, eikä yritysten luotonhoitokyvyssä ole toistaiseksi havaittavissa mitään poikkeavaa. Yritysluottojen maksuohjelmien muutokset ja yritysasiakkaiden käyttöpääoman tarve ovat säilyneet viime vuoden tasolla.

Säästäminen ja sijoittaminen kiinnostaa heikkenevässäkin suhdanteessa

Epävarmasta markkinatilanteesta huolimatta säästäminen ja sijoittaminen kiinnostaa asiakkaita entistä enemmän ja sijoitustuotteiden kysyntä on ollut voimakasta koko alkuvuoden. Säästämisellä ja sijoittamisella hankitut puskurit tuovat turvaa omaan talouteen ja heikomman suhdanteen lähestyessä taloudellista mielenrauhaa arvostetaan ehkä enemmän kuin hyvässä suhdanteessa. Pankin sijoitustuotteiden myynti oli ensimmäisen kvartaalin aikana 43,6 milj. euroa ja sijoittaja-asiakkaiden lukumäärä kasvoi noin 300 asiakkaalla.  Rahastojen markkina-arvon muutos oli alkuvuoden aikana 4,7 prosenttia ja sijoitussidonnaisten vakuutussäästöjen 2,9 prosenttia. OP Privaten hoidossa oleva varallisuus kasvoi myös mukavasti alkuvuoden aikana, kasvun ollessa 3,4 prosenttia. 

Tulevaisuuden näkymät

Korkokehitys tasaantunee, mutta talouden näkymä sisältää epävarmuustekijöitä. Voimistunut inflaatio ja heikkenevä talous vaikuttavat pankkitoiminnan volyymikehitykseen, sekä asiakkaiden maksuhaasteiden lisääntymiseen. Arvioimme pankin tuloksen muodostuvan selvästi viime vuotta paremmaksi ilman merkittäviä ulkoisia shokkeja. 
 

Lisätiedot: toimitusjohtaja Pasi Sorri, pasi.sorri(a)op.fi, p.050 577 9834.