OP Keski-Suomi kysyy omistaja-asiakkailtaan, miten pankki voisi tukea keskisuomalaisten ihmisten ja ympäristön hyvinvointia

OP Keski-Suomen omistaja-asiakkaat pääsevät vuosittain vaikuttamaan pankin vastuullisuustyöhön Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn kautta. Keski-Suomen alueella on tämän vuoden aikana tuettu muun muassa vesiensuojelun toimenpiteitä, eläinten hyvinvointia, lasten ja nuorten harrastamista sekä opastettu senioreille turvallista digiasiointia ja nuorille fiksua rahankäyttöä.

Keski-Suomen omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan pankin vastuullisuusteemoihin Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla. Viime syksynä kyselyyn osallistui 2000 OP Keski-Suomen omistaja-asiakasta. 

- Pankki tukee vuosittain merkittävillä summilla ja teoilla Keski-Suomen alueen hyvän elämän edellytyksiä. Haluamme tietää, mikä on omistaja-asiakkaillemme tärkeää ja millaisiin vastuullisuusteemoihin meidän tulisi erityisesti panostaa. Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn avulla omistaja-asiakkailla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä, OP Keski-Suomen viestintäpäällikkö Pia Saikkonen sanoo. – Tämä on vaivaton tapa päästä vaikuttamaan, lisää Saikkonen. 

Pankki tukee paikallisten ihmisten ja ympäristön hyvinvointia laajalti omistaja-asiakkaidensa toiveiden mukaisesti. Vuosittain kaksi kertaa toteuttamamme Teemme yhdessä hyvää -lahjoituskampanja ja jatkuva urheiluseura- ja yhdistysyhteistyö edistävät ja tukevat toimintaa lasten ja nuorten ja eri yhteisöjen hyväksi. Tämän vuoden Hippo-kisat ovat liikuttaneet jo reilu 1300 lasta ja nuorta OP Keski-Suomen alueen kisoissa. 

- Nojaamme yhteistyökumppaneiden valinnassa vastuullisuusohjelmaamme ja Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksiin, Saikkonen muistuttaa.  

Kaikkien aikojen tekoja -kysely on käynnissä 9.9.-6.10.2024. 
   
Lisätiedot:   

viestintäpäällikkö Pia Saikkonen, pia.saikkonen@op.fi tai p.010 256 5610.