Hyvä teko -lahjoitushaku oli avoinna 15.9.-15.10. ja se herätti laajaa mielenkiintoa OP Keski-Pohjanmaan toimialueen yhdistyksissä. Yhteensä 50 yhdistystä lähetti hakemuksensa ja suunnitelmat mahdollisiksi hyviksi teoiksi.
Lahjoitusvalinnoissa painotettiin vaikuttavuuden lisäksi uudentyyppisen toiminnan luomista, jollaista ei vielä tehdä. Hyvä teko -lahjoitusten vastaanottajiksi valikoitui näin yhteensä kymmenen yhdistystä ja lahjoitussumma kasvoi 20.000 eurosta 30.400 euroon.
– Meille OP:ssa vastuullisuus on nimenmaan tekoja – ei vain sanoja. Vastuullisuusohjelmamme mukaisesti rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa kestävää hyvinvointia ja toiveikkaampaa tulevaisuutta yhteiskunnassa. Suuri kiinnostus hyviin tekoihin ilahdutti ja oli hienoa yhdessä hallintomme kanssa tehdä päätökset ja vielä nostaa hyvää tekevää pottiamme yli 10.000 eurolla suunnitellusta, sanoo OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala.
OP Keski-Pohjanmaa Hyvä teko -lahjoituksen saavat yhdistykset sekä hyvät teot, jotka toteutuvat ensi vuoden aikana:
Gamlakarleby Åldringsvänner rf.
Kallen Torppa ry
Katajan koulun vanhempainyhdistys ry
Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ry
Kokkolan Sydänyhdistys ry
Kokkolanseudun Omaishoitajat ry
MLL Evijärven paikallisyhdistys
Nibacos SB Vaasa T18
Onnea ry
PERTTU ry
Lämpimät onnittelumme teille kaikille!
- Lue lisää ja tutustu yhdistyksiin, jotka saivat lahjoituksen hyviin tekoihin
- Seuraa meitä myös Facebookissa
- OP Keski-Pohjanmaan etusivulle