Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Ydinlupauksemme mukaisesti OP Kainuu on mukana luotettavana ja vastuullisena kumppanina paikallisten ihmisten ja yritysten arjessa. Katsomme ajassa eteenpäin ja rakennamme yhteistä suuntaa tulevaisuudelle. Me haluamme tulevaisuudessa olla parempien valintojen valmentajia ja toiveikkaampien tulevaisuuksien suunnannäyttäjä asiakkaillemme, yhdessä yli kaikkien aikojen, kertoo OP Kainuun toimitusjohtaja Teuvo Perätalo.
Saimme arvokasta palautetta viime vuoden lahjoituskampanjasta
OP Kainuu haluaa olla mukana rakentamassa toiveikkaampaa tulevaisuutta yhdessä lasten ja nuorten kanssa. ”Saimme viime vuodelta arvokasta palautetta, mitä kaikkea paikalliset toimijat olivat lahjoituksilla toteuttaneet. Tänä vuonna haluamme jatkaa onnistunutta kampanjaamme ja olla mukana toteuttamassa uusia ideoita paikallisten yhdistysten ja seurojen kanssa”, kertoo hallintopäällikkö Jenni Tuikka.
Lahjoituskampanjan päätöksiä tehdään juoksevasti loppuvuoden 2024 aikana
Lahjoitushaun kautta OP Kainuu etsii erilaisia tapoja edistää lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa ja tukea harrastustoimintaa pankin toimialueella Kajaanissa, Sotkamossa, Hyrynsalmella, Ristijärvellä ja Vaalassa. OP Kainuun lahjoitushaku on voimassa 1.7. lähtien toistaiseksi ja lahjoituspäätöksiä tehdään juoksevasti elokuusta 22.8. lähtien OP Kainuun hallituksen kokouksissa yhteissummaltaan 100.000 eurolla loppuvuoden 2024 aikana. Lahjoitushaun kautta haettava tuki on rahamääräinen, ja sen euromäärää ei ole rajattu ennakolta. Lahjoituspäätökset tehdään kokonaisharkinnan perusteella ja hakemuksissa otetaan erityisesti huomioon varojen käyttötarkoitus ja -tapa sekä tuesta hyötyvien lasten ja nuorten lukumäärä.
Lahjoituskampanja on osa OP Kainuun vastuullisuusohjelmaa
Lahjoituskampanjat ovat tärkeä osa OP Kainuun omaa paikallista vastuullisuusohjelmaa. OP Kainuu lahjoittaa lisäksi Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta 37 000 euroa toimialueensa yhdistyksille ja seuroille kuluvan kesän aikana, jolla mahdollistetaan yhteensä 74 nuoren kesätöiden palkka. Nuoret ovat työllistyneet tukisummalla erilaisiin kesätöihin esimerkiksi leiri- ja liikuntaohjaajiksi, kunnostustöihin ja kahvila-apulaisiksi.
Kaikkien aikojen tekoja -lahjoituskampanjan tarkemmat tiedot, ohjeet ja hakulomake löytyvät klikkaamalla alla olevaa painiketta: