OP Etelä-Pohjanmaan vakavaraisuus vahvistui entisestään

Pankin liikevoitto oli vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 16,2 miljoonaa euroa. Vakavaraisuus vahvistui 30 prosenttiin. Hyvä kannattavuus sekä vahva vakavaraisuus ja maksuvalmius luovat luottamusta asiakkaiden ja muiden sidosryhmien keskuudessa. Tällaisten asioiden merkitys korostuu erityisesti taloudellisesti vaikeampina ja muutenkin epävarmempina aikoina.

Henkilöasiakkaiden talletukset kasvoivat alkuvuonna tasaisesti. Kasvua kertyi 3,6 prosenttia, joka tarkoittaa lähes 27 miljoonaa euroa.

– Kasvaneet talletukset kertovat varmasti osaltaan kilpailukykyisestä tilivalikoimasta, ja toisaalta asiakkaat myös arvostavat tässä hetkessä vakaata ja pitkän historian omaavaa pankkia, kertoo toimitusjohtaja Olli Tarkkanen

Kun pankilla menee hyvin, niin se jakaa yhä suuremman osan tuloksestaan omistaja-asiakkailleen.

– Maksamme bonukset tänä vuonna 40 prosentilla korotettuna ja tarjoamme päivittäispalvelupaketit ilmaiseksi koko vuoden, muistuttaa Tarkkanen. 

Säästämisen ja sijoittamisen osalta asiakkaiden tuottohakuisuus on kasvanut pitkin vuotta. Tämä näkyy mm. osakerahastojen nousuna suosituimpien sijoituskohteiden listalla. Elokuun alkupuolella sijoitusmarkkinoilla on nähty voimakasta heiluntaa. 

– Kuten aina, asiakkaiden on jälleen kerran syytä muistaa pitää kiinni sijoitussuunnitelmistaan, ja välttää isoja äkkiliikkeitä salkuissa. Historiallisesti tarkasteltuna voimakkaan heilunnan hetket ovat usein osoittautuneet hyviksi tilaisuuksiksi tehdä lisäsijoituksia, kertoo sijoitusjohtaja Jussi Lehtimäki

Säännöllinen säästäminen oman talouden puskuriksi kasvatti suosiotaan edelleen.

– Alkuvuoden aikana tehtiin ennätykselliset 3000 kpl kuukausisäästösopimuksia, joista valtaosa digikanavissa, kertoo henkilöasiakkuuksista vastaava pankinjohtaja Anne Hakola

Asuntolainoja nostettiin alkuvuonna 1,3 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Patoutuneet asunnon oston tarpeet alkoivat purkautua ja kesän mittaan laskeneet markkinakorot, sekä inflaation taittuminen vauhdittivat asuntokauppaa. Asuntolainojen korko halutaan edelleen suojata mahdolliselta markkinakorkojen nousulta ja erityisesti kiinteäkorkoisten lainojen osuus kasvoi, johtuen niiden houkuttelevasta korkotasosta. Maksuohjelman muutoshakemuksia on tehty alkuvuonna selvästi vähemmän kuin viime vuoden alkupuolella.

– Vaikuttaakin siltä, että asiakkaat haluavat hoitaa lainansa ajallaan ja tinkivät mieluummin muista kuluista, jatkaa Hakola. 

Yritys- ja maatalousluototuksen kysyntä pysytteli matalalla tasolla suhdannetilanteen takia. OP Etelä-Pohjanmaan asiakkaat ottivat uutta maatilarahoitusta noin 10 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän. Julkisyhteisörahoituksen kysyntä sen sijaan oli vahvaa, vauhdittaen pankin koko yritysluottokannan lopulta yli 5 prosentin kasvuun alkuvuonna.

– Äkilliset muutokset korko- ja investointikustannusten kehityksessä pari vuotta sitten saivat asiakkaat varpailleen. Vaikka selvää maltillistumista molempien osalta on jo nähty, moni yritysasiakas pohtii edelleen, milloin käynnistää jo moneen kertaan suunnitellut investointihankkeensa, yritys- ja maatalousasiakasliiketoiminnasta vastaava pankinjohtaja Lauri Lindholm kertoo.

– Yleinen heikko talouskehitys on edelleen nähtävissä erityisesti rakentamisessa ja siihen liittyvissä toimialoissa, eikä näiden toimialojen rahoituskysyntään odoteta merkittävää piristymistä loppuvuoden aikana, Lindholm jatkaa. 

 

Lisätietoja:
Olli Tarkkanen, puh. 010 254 7201