Osakesäästötilillä on noin 49 000 käyttäjää, joista 27 % on alle 26-vuotiaita nuoria. Tili kuuluu Säästäjän palvelupakettiin, jonka tarjoamme maksutta osuuspankin omistaja-asiakkaille ja jatkossa myös kaikille alle 26-vuotiaille asiakkaillemme. Kaikki uudet osakesäästötilit ovat maksuttomia heti avaushetkestä alkaen. Jo olemassa olevista osakesäästötileistä veloitamme kuukausimaksut jälkikäteen, minkä vuoksi niiden kohdalla ensimmäinen maksuton kuukausi on kesäkuu.
Hinta muille asiakkaillemme on 2,99 €/kk.
Osakkeiden ostoista ja myynneistä perimme edelleen hinnaston mukaisen maksun.
Osakesäästötilin kautta asiakas voi sijoittaa suomalaisyhtiöiden pörssiosakkeisiin siten, ettei hän maksa tuotoista ja osingoista välittömästi veroja. Näin voitot kasvavat enemmän korkoa ajan mittaan. Verotus tapahtuu vasta, kun asiakas nostaa rahaa osakesäästötililtä tai lakkauttaa sen.