Huijauspuheluiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Huijarit pyrkivät aiheuttamaan paniikkia ja kiireen tuntua kertomalla, että rahasi ovat jollain tavalla vaarassa. Samalla he tarjoavat turvaa ja ratkaisuja esiintymällä pankin työntekijöinä.
Millaisesta huijauksesta on kyse?
- Saat ensin tekstiviestin, jossa sinua pyydetään esimerkiksi hyväksymään tililtäsi tehty maksu tai maksamaan rästissä oleva sakko.
- Tekstiviestissä sinua neuvotaan klikkaamaan linkkiä tai soittamaan annettuun puhelinnumeroon, jotta voit hoitaa asian nopeasti.
- Linkki ohjaa todellisuudessa huijaussivustolle, jossa sinua pyydetään antamaan pankkitunnuksesi. Myös puhelinnumero kuuluu huijarille, joka esiintyy pankin asiakaspalvelijana tai ”turvallisuusosaston” työntekijänä.
- Huijari voi myös soittaa tekstiviestin lähettämisen jälkeen, vaikka et olisi reagoinut tekstiviestiin. On erityisen tärkeää olla valppaana, sillä huijarit vetoavat aikaisemmin lähetettyyn viestiin puhelinsoiton yhteydessä.
Jos saat yllä kuvatun tekstiviestin tai puhelun, älä tee mitä niissä pyydetään
Pankki ei koskaan pyydä sinulta verkkopankin käyttäjätunnusta ja salasanaa tai lisävahvistusviestillä tulleita turvanumeroita puhelimitse. Jos saat tällaisen puhelun, pysyttele rauhallisena ja katkaise puhelu välittömästi. Sen jälkeen soita pankkisi viralliseen asiakaspalvelunumeroon ja ilmoita saamastasi huijauspuhelusta.
Esimerkkejä tekstiviesteistä, jotka ovat johtaneet myös huijauspuheluun
Näin varmistat, että puhut varmasti pankin asiakaspalvelijan kanssa
- Muista, ettei pankkisi koskaan pyydä sinulta käyttäjätunnusta ja salasanaa puhelimitse.
- Tarkista oikeat asiakaspalvelunumerot pankkisi kotisivuilta.
- Jos käytössäsi on OP-mobiili-sovellus, voit aina pyytää puhelun varmistamista puhelinsoiton yhteydessä. Lue ohjeet puhelun varmistamiseen
Jos epäilet joutuneesi huijauksen uhriksi
Kun tarvitset apua tilanteen arviointiin tai epäilet joutuneesi huijauksen kohteeksi, soita asiakaspalveluumme 0100 0500 (henkilöasiakkaat) tai 0100 05151 (yritysasiakkaat). Asiakaspalvelumme on avoinna ma-pe klo 8–16. Muina aikoina soita OP:n sulkupalvelunumeroon 0100 0555. Se on auki vuorokauden ympäri. Ilmoita tapahtuneesta myös asiakaspalveluun sen avauduttua.
Näin viestimme eroavat huijauksista
Pankki tai viranomainen ei soita puheluita, joissa pyytää asiakasta luovuttamaan verkkopalvelutunnukset, tekemään maksuja tai asentamaan laitteelle sovellusta lähettämänsä linkin kautta.
Emme koskaan lähetä sinulle viestejä, joissa on linkki verkkopankin kirjautumissivulle. Pankki ei myöskään koskaan kysy sinulta tunnuksesi tai korttiesi tietoja viesteillä. Tällaiset viestit ovat huijauksia, eikä sinun pidä klikata niissä olevia linkkejä.
Edes maksun vastaanottoa tai peruutusta varten sinun ei tarvitse kirjautua linkistä, vahvistaa koodeilla tai luovuttaa tietojasi. Jos sinua pyydetään toimimaan näin, ole yhteydessä pankin asiakaspalvelunumeroon, jonka olet itse varmistanut pankin verkkosivuilta.