OP Koti Pirkanmaa: Tampereen seutu tulee olemaan asuntomarkkinoilla suunnannäyttäjä vuonna 2024

OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja Antti Toivanen ennakoi kasvua Tampereen seudun asuntomarkkinoille ensi vuoden aikana. Kuluva vuosi on ollut asuntomarkkinoilla haastava, mutta piristymistä voi olla luvassa ensimmäisen neljänneksen aikana vuonna 2024.

Vuosi 2023 jää OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtajan Antti Toivasen mieleen historiallisen erikoisena.
 
– Tämä kulunut puolitoista vuotta on ollut hyvin poikkeuksellinen ajanjakso. Aikaisempina vuosina asuntomarkkinan heilahteluissa on ollut selkeämmin tunnistettavissa yksittäisiä laskua aiheuttavia tekijöitä, mutta tämänhetkinen tilanne on monen eri asiakokonaisuuden summa: esimerkiksi inflaatio, korkotason nousu sekä Ukrainan sota ovat heikentäneet kuluttajien luottamusta talouteen, kertoo Toivanen.
 
Vaikka kauppamäärät ja asuntojen hinnat Pirkanmaan alueella laskivat, löytää Toivanen kuluneesta vuodesta myös positiivista. 
 
– Kysynnän kärjessä ovat olleet kohtuuhintaiset perheasunnot sekä yllättäen myös vuokra-asunnot. Tämä viittaa siihen, että asuntoratkaisuja haetaan nyt aiempaa laajemmalla skaalalla ja ihmisiä asuu tällä hetkellä myös väliaikaisissa asumisratkaisuissa odottaen pidemmän tähtäimen toiveen toteutumista – tämä saattaa näkyä asuntojen piristyvänä kysyntänä ensimmäisen neljänneksen aikana, Toivanen kertoo.
 
Hallituksen esitys varainsiirtoverovapauden poistamisesta ensiasunnon ostajilta tuli tietoon lokakuun puolivälissä. Mikäli ensiasunnon ostaja halusi välttää maksamasta varainsiirtoveroa, asunto oli ostettava vuoden 2023 puolella. Tämä näkyi OP Koti Pirkanmaan lähes 20 prosentin asuntokauppamäärien kasvuna marraskuussa verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Tulevan vuoden suhteen Toivanen on toiveikas ja asuntomarkkinoiden kääntymistä kasvuun ennakoivat monet asiat. 
 
– Tampereen alueen kasvu on edelleen jatkunut, mikä enteilee hyvää tulevaisuutta myös asuntomarkkinoilla. Ennusteet korkotason kehityksestä ja inflaation kääntymisestä laskuun tukevat sitä, että markkinoiden positiivinen käänne tulee käynnistymään suurimmilla kasvualueilla, joissa asukaskehitys on positiivista: Pirkanmaa ja Uusimaa tulevatkin olemaan vuoden 2024 asuntomarkkinan sunnannäyttäjiä, Toivanen kertoo. – Tampereen seutu yhtenä vetovoimaisimmista alueista Suomessa, ja sen asuntomarkkinat, tulevat kasvamaan vuoden 2024 aikana. Lisäksi asuntojen hinnat tulevat kääntymään nousuun ensimmäisen vuosineljänneksen lopulla, hän jatkaa.
 
Lisätiedot:
OP Koti Pirkanmaa, toimitusjohtaja Antti Toivanen, p. 050 317 5777 

OP Koti Pirkanmaa toimii Tampereen sekä ympäryskuntien Pirkkalan, Nokian, Ylöjärven, Lempäälän ja Kangasalan alueilla. Sen liiketoimintoja ovat asuntojen välitys ja vuokraus, toimitilojen välitys, vuokraus ja arviointi sekä isännöinti. OP Koti on edelleen selvästi Suomen mieluisin valinta kiinteistönvälittäjäksi (Taloustutkimuksen Suomi tänään 2/2023 -tutkimus).