Pankkeihin kohdistuvan sääntelyn jatkuva lisääntyminen on yksi keskeisistä syistä neuvotteluiden aloittamiseen. Sääntelyvaateet edellyttävät asiakaspalvelusta eriytettyjen työntekijöiden lisäämistä merkittävissä määrin ja suunnitellussa uudessa pankissa henkilöstömäärän lisäys saadaan toteutettua siten, että asiakaspalvelu paranee entisestään. Pankkien omistaja-asiakkaista muodostuvat hallitukset ovat todenneet, että sääntelyvaateiden täyttämisen ohella on ensisijaisen tärkeää kyetä tarjoamaan sekä maaseudun että kaupunkien asiakkaille merkityksellisiä hyötyjä kuten asiantuntemusta ja erinomaista palvelua kilpailukykyisesti.
Yhdistymisellä ei olisi vaikutusta Maaningalla, Rautalammilla ja Riistavedellä toimivaan konttoriverkostoon eikä pankkien asiakassuhteisiin, vaan ne jatkuisivat nykyisellään. Yhdistyminen ei vaatisi asiakkailta mitään toimenpiteitä ja heidän tilinumeronsa, maksukortit ja verkkopalvelut toimisivat kuten tähänkin asti.
– OP Sydän-Savo tulisi edelleen olemaan osuuskuntamuotoinen pankki, jonka menestystä ei ensisijaisesti mitata taloudellisella tuottavuudella vaan asiakkaiden kokemalla hyödyllä esimerkiksi laadukkaan palvelun ja kilpailukykyisten hintojen kautta, toteaa OP Riistaveden hallituksen puheenjohtaja Pekka Hyttinen.
– Sääntelyvaateiden täyttämisen lisäksi uuden pankin suuremmat pääomat parantaisivat rahoitusmahdollisuuksia, ja tätä kautta voisimme entistä paremmin tukea toimialueemme elinvoiman kehittämistä, kertoo OP Rautalammin hallituksen puheenjohtaja Timo Lindsberg.
– Neuvottelumme ovat edenneet erinomaisessa yhteistyössä ja on ollut hienoa huomata, että kaikilla pankeilla on ollut yhteinen tavoite huolehtia sekä nykyisistä asiakkaistamme että luoda edellytykset asiakasmäärän kasvattamiselle, toteaa OP Maaningan hallituksen puheenjohtaja Martti Eskelinen.
Nykyiset noin 25 työntekijää jatkaisivat uudessa pankissa vanhoina työntekijöinä ja uuden pankin toimitusjohtajana toimisi OP Maaningan nykyinen toimitusjohtaja, VT Ari Väänänen.
Päätökset yhdistymisistä tehdään OP Maaningan ja OP Rautalammin ylimääräisissä osuuskunnan kokouksissa ja OP Riistaveden ylimääräisessä edustajiston kokouksessa loppuvuodesta 2024. Uuden pankin on suunniteltu aloittavan toimintansa syksyllä 2025.