Lahjoitus Vanajavesisäätiölle

Janakkalan Osuuspankki on tehnyt päätöksen lahjoituksesta Vanajavesisäätiölle. Lahjoitus on määrältään 10 000 euroa ja osa Janakkalan Osuuspankin vastuullisuusohjelmaa.

Janakkalan Osuuspankin toimialue on keskeinen osa Vanajaveden vesistöaluetta. Lisäksi kaikki ympäristön asukkaat ja matkailijat voivat nauttia alueen luonnosta ja vesistöistä. Tästä syystä on luonnollista, että paikallinen Janakkalan Osuuspankki on mukana tukemassa Vanajavesisäätiön ja sitä kautta Vanajavesikeskuksen toimintaa.

”Haluamme tukea ja edistää Vanajaveden alueen vesistöjen, ympäristön sekä maiseman tilan parantamista sekä samalla lisätä alueen vetovoimaa niin asukkaiden kuin matkailijoidenkin kannalta” – toteaa Janakkalan Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Suutari.

”Olemme todella iloisia lahjoituksesta. Säätiö käyttää lahjoitusvaroja osana hankkeita paikallisten vesistöjen ja vesistötoimijoiden hyväksi, joten hyöty palautuu alueelle” -iloitsee Vanajavesikeskuksen vt. pääsihteeri Eeva Einola.

Lahjoitus Vanajavesisäätiölle on osa Janakkalan Osuuspankin vastuullisuusohjelmaa, tarkemmin sanoen osa ympäristöön liittyvää vastuuta. Muita Janakkalan Osuuspankin vastuullisen tukemisen muotoja ovat muun muassa Etua Elämään-lahjoituskampanja, Kesäduuni OP:n piikkiin, Taloustaito-opastukset koululaisille sekä Varmuutta verkkoon-opastukset senioreille. Vastuullisuusohjelman valintoja ohjaat pankin arvot ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Myös Janakkalan Osuuspankin omistaja-asiakkaat pääsevät vaikuttamaan pankin vastuullisuusohjelmaan vuosittain tehtävän Kaikkien aikojen tekoja-kyselyn kautta.

Keskeistä lahjoitusten jatkamisessa on, että pankin palveluita käyttävien joukko kasvaa ja liiketoiminta menestyy. Positiivinen tulos mahdollistaa pankin toimialueen eli Janakkalan alueen tukemisen eri tavoin. Vuosittain Janakkalan Osuuspankin tukee eri tavoin Janakkalan alueen hyvän elämän edellytyksiä. Kuluvana vuonna paikallisia seuroja ja yhdistyksiä on tuettu sekä lahjoituksia annettu eri toimintaan yhteensä lähes 90 000 eurolla.

Lisätiedot:

Mikko Suutari, 050 411 7132 tai mikko.suutari@op.fi