OP Ryhmän oman toiminnan päästötavoitteeseen sisältyneillä päästöillä tarkoitetaan OP Ryhmän käytössä olevien kiinteistöjen energiankulutuksesta syntyviä päästöjä. Päästöt syntyvät lämmitysöljystä, varavoimakoneiden käyttämästä öljystä, sähköstä, kaukolämmöstä ja kaukokylmästä.
Nykyisin OP Ryhmän käytössä olevissa kiinteistöissä sähköstä 99 prosenttia on suomalaista tuulivoimaa. Samoin kaukolämmöstä 99 prosenttia on tuotettu uusiutuvilla polttoaineilla tai niihin rinnastettavilla energianlähteillä kuten hukkalämmöllä.
Huoltovarmuuskriittisenä toimijana OP Ryhmän joutuu varmistamaan kiinteistöjensä sähkön saannin. Tämä on keskeinen syy siihen, että oman toiminnan päästöjen osalta ei päästä täysin nollaan. Huoltovarmuuden takaavat varavoimalat, jotka käyttävät kevyttä polttoöljyä. Myös tämän osalta on pyritty minimoimaan päästöt, ja vuoden 2024 alusta lähtien OP Ryhmä on käyttänyt uusiutuvaa, kotimaista polttoöljyä, jonka hiilijalanjälki on noin 90 prosenttia pienempi kuin perinteisellä kevyellä polttoöljyllä.
– Katsomme tavoitteen saavutetuksi, sillä olemme saaneet vähennettyä oman toiminnan päästömme hyvin lähelle nollaa. Yhtenä Suomen suurimpana yrityksenä omien päästöjemme vähentäminen on tärkeää, mutta toimintamme kautta aiheutuvien kokonaispäästöjen osalta meillä on vielä työtä tehtävänä. Maamme suurimpana yritysrahoittajana ja finanssialan toimijana meillä on merkittävä tehtävä tukea asiakkaitamme kohti hiilineutraalia taloutta, sillä toiminnassamme suurimmat vaikutukset ilmastolle ja ympäristölle tulevat asiakkaidemme kautta. OP Ryhmä on asettanut pitkällä aikavälillä päästötavoitteita niin luotto- kuin sijoitussalkkuihinsa, kertoo OP Ryhmän ESG- ja vastuullisuusjohtaja Elina Erkkilä.
OP Ryhmä on sitoutunut yritysluottosalkkujensa ja hoitamiensa rahastojen osalta hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi OP Ryhmä on asettanut sektorikohtaiset päästövähennystavoitteet kolmelle toimialalle. Tavoitteena on vähentää vuoden 2022 lähtötasosta mitattuna vuoteen 2030 mennessä energiatuotannon päästöintensiteettiä 50 prosenttia, absoluuttisia päästöjä maataloudessa 30 prosenttia ja asuntolainojen päästöintensiteettiä 45 prosenttia.
OP Ryhmä on mukana valtakunnallisella Energiansäästöviikolla, jota vietetään 7.–13.10.2024. Energiansäästöviikolla pienten ja nopeavaikutteisten energiatekojen lisäksi kiinnitetään huomiota pitkäkestoisiin energiatekoihin, joilla kotien ja organisaatioiden energiakestävyyttä saadaan tehostettua.
Lisätiedot medialle:
OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi